Mainos

Pendelöijät ansaitsevat muita enemmän

Asuinkuntansa ulkopuolella työssä käyvät eli niin sanotut pendelöijät ansaitsevat jopa kolmanneksen enemmän kuin asuinkunnassaan työskentelevät.

Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksen mukaan pendelöijät ansaitsivat vuonna 2005 keskimäärin 30 200 euroa. Asuinkunnassaan työssä käyvän keskitulot jäivät 22 900 euroon.

- Pendelöivien ansiotuloissa on huomattavaa hajontaa. Esimerkiksi Kauniaisissa asuva pendelöijä ansaitsi jopa 60 000 euroa, kehittämispäällikkö Pekka Myrskylä Tilastokeskuksesta kertoo.

Kauniainen pitää kärkisijaa pendelöijien määrässä. Kauniaisten verotettavista työtuloista lähes 90 prosenttia kertyy kunnan ulkopuolella ansaituista euroista.

Kauniainen on myös malliesimerkki siitä, miten työssäkäynti ja asuminen ovat nopeasti eriytyneet toisistaan. Tilastokeskuksen mukaan koko maassa yli 760 000 työllistä käy työssä asuinkuntansa ulkopuolella.

Satojentuhansien joukkoon mahtuu monenlaista pendelöijää. Yleensä he ovat nuorempia ja paremmin koulutettuja kuin asuinkuntansa sisällä työskentelevät.

- Esimerkiksi pääradan varrella asuu runsaasti yksineläviä naisia, jotka tekevät hoitoalan työtä asuinkuntansa ulkopuolella, Myrskylä sanoo.

Myrskylän mukaan asumisen hinta ei ole ainoa pendelöintiä selittävä tekijä. Pendelöintiin vaikuttavat myös muun muassa lasten päivähoitotilanne ja harrastusmahdollisuudet. Suurin osa pendelöijistä onkin nuoria lapsiperheitä.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.