Mainos
Mainos

Perheväkivalta maksaa kunnille yli 90 miljoonaa

Naisiin kohdistuvan väkivallan kustannukset ovat selvästi suuremmat kuin aiemmin on arvioitu. Tutkimuksen mukaan perheväkivalta maksaa kunnille vuosittain yli 90 miljoonaa euroa.

Naisiin kohdistuvasta väkivallasta aiheutuu kunnille huomattavasti suuremmat kustannukset kuin tähän asti on arveltu. Hämeenlinnassa tehdyn tutkimuksen perusteella kuluja kertyy koko maassa 91 miljoonaa euroa vuodessa.

Perheväkivallan hinta on lähes kaksi kertaa suurempi kuin mitä samat tutkijat, Markku Heiskanen ja Minna Piispa, päättelivät kaksi vuotta sitten ilman yksityiskohtaista laskelmaa.

Valtaosa väkivallasta tapahtuu parisuhteessa; tekijä on useimmiten uhrin puoliso tai seurustelukumppani. Kustannuksista yli puolet tulee sosiaalisektorilta, eniten lastensuojelusta.

Tutkimus tehtiin sosiaali- ja terveysministeriön sekä tilastokeskuksen yhteistyönä. Ministeriö ehdottaa, että kunnat ryhtyisivät Hämeenlinnan esimerkin innoittamina pohtimaan keinoja ja toimenpiteitä väkivallan kohteeksi joutuneiden naisten auttamiseksi.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme