Mainos
Mainos

Perinteiset poliitikot pitivät pintansa eurovaaleissa

Perinteisen poliitikkotaustan omaavat ehdokkaat pitivät hyvin pintansa eurovaaleissa. Uusista EU-parlamentaarikot ovat kolmea lukuunottamatta olleet ainakin jossain vaiheessa Suomen eduskunnan jäseniä. Ainoat läpimenneet ns. julkkisehdokkaat olivat Matikainen-Kallström, joka on saanut nimeä hiihtäjänä ja television tietovisailujen vetäjänä tutuksi tullut Otila.

Vanhoista eduskunnan valitsemista EU-parlamentin jäsenistä jatkaa työtään Brysselissä ja Strasbourgissa neljä suomalaista edustajaa. Parlamenttiin uudelleen yrittäneistä putosivat SDP:n Ulpu Iivari ja Mikko Rönnholm, keskustan Olli Rehn sekä kokoomuksen koko ryhmä eli Ritva Laurila, Pirjo Rusanen, Kyösti Toivonen ja Riitta Jouppila.

Uusien europarlamentaarikkojen kotipaikat jakautuivat odotettua tasaisemmin. Helsingin ja Uudenmaan ulkopuolelta heistä valittiin lähes puolet. Euroopan unioniin kriittisesti suhtautuvien määrä kasvoi keskustan ja vasemmistoliiton kärkinimien ansiosta.

Kaksi kolmasosaa vasemmistoliiton äänistä kerännyt Esko Seppänen ehti heti vaalituloksen jälkeen toistaa näkemyksensä, jonka mukaan puolueen ei tulisi olla mukana Emu-hanketta ajavassa hallituksessa.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme