Mainos
Mainos

Peruskoululaisten matematiikan arvosanat parantuneet

Matematiikan arvosanat lähentelevät jo äidinkielen keskimääräisiä arvosanoja. Nuoret saavat nimittäin vuosi vuodelta yhä parempia numeroita matematiikasta.

Äidinkieltä osataan kuitenkin yhä paremmin kuin matematiikkaa. Tänä keväänä vähintään 7,5 keskiarvon äidinkielessä saavutti lähes 73 prosenttia yläkouluista. Matematiikassa hieman yli puolet pääsi samaan keskiarvoon, kun viime vuonna osuus oli niukasti alle puolet.

Tulokset käyvät ilmi Etelä-Suomen Sanomien, Keskisuomalaisen, Savon Sanomien ja Karjalaisen selvityksestä. Peruskoulun päättöluokkalaisten koulu- ja kuntakohtaiset keskiarvot selvitettiin nyt kolmannen kerran.

Luvut perustuvat Opetushallituksen tietoihin, joista Tieto tilastoi lehdille koulukohtaiset keskiarvot.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme