Mainos
Mainos

Perusministeri Soinin perusjoulu – "Totta kai pitää olla rosollit, lanttulaatikko ja kinkku"

Ulkoministeri Timo Soini viettää jouluaan monen muun suomalaisen tavoin perinteisissä merkeissä. Katolilaisen Soinin ja hänen perheensä tärkeimpiin perinteisin kuuluu joulukirkon lisäksi Roomasta jouluyönä lähetettävän messun katseleminen.

– Kaikki käyvät joulukirkossa. Yöllä varmaan seilataan kanavilla edestakaisin ja katsotaan messua. En tiedä jaksavatko muut koko kahta ja puolta tuntia, mutta minä jaksan.

Joululahjat jaetaan nekin perinteen mukaisesti aattona. Lahjojen määrä on kuitenkin vähentynyt aiemmista vuosista lasten aikuistuessa.

Muutenkin joulu on Soinille rauhoittumisen ja yhdessäolon aikaa. Ruokien suhteen Soini kertoo menevänsä perusmeiningillä.

– Yhdessä ollaan ja saunotaan. Ulkoillaan ja tavataan ystäviä sekä sukulaisia. Oikein hyvää aikaa.

– Totta kai pitää olla rosollit, lanttulaatikko ja kinkku. Mutta muistetaan se, mitä varten joulua vietetään. Kannattaa katsoa seimeen ja ihmetellä sitä suurta elämän ihmettä ja mahdollisuutta.

Lahjaksi Soini kertoi aiemmin MTV uutisten haastattelussa toivovansa vain yhtä asiaa – rauhaa.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme