Mainos

Perussuomalaiset kokoontuvat jännittyneissä tunnelmissa – näin puoluekokous etenee

Perussuomalaiset valmistautuvat parhaillaan huomisen puoluekokoukseen. Turun Logomoon odotetaan noin tuhatta osallistujaa. 

Osa puolueen vaikuttajista on kiirehtinyt jo aiemmin Turkuun, jossa on tänään koolla puoluehallitus. 

Toritapahtuma peruttiin

Perussuomalaisten piti järjestää huomenna ennen kokousta kansalaisille suunnattu toritapahtuma, mutta se peruttiin.

– Haluamme varmistaa, että juhlakokoustamme ei häiritä ulkopuolisten ryhmien taholta. Haluamme myötävaikuttaa siihen, että poliittinen toiminta sujuu hyvässä järjestyksessä, kenenkään häiritsemättä, puoluetoimiston työmies Matti Putkonen selitti.

Toinenkin mielenosoitus?

Perussuomalaiset ovat paheksuneet sitä, että lauantaina Turun kauppatorilla järjestetään rasisminvastainen Meillä on unelma -mielenosoitus. Tapahtuma on koettu mielenosoitukseksi puoluetta vastaan. Järjestäjät ovat kiistäneet tämän ja sanoneet tapahtuman olevan puoluepoliittisesti sitoutumaton. 

Anarkistien Takku-sivustolla on myös vastikään ilmoitettu omasta mielenilmauksesta fasismia vastaan. Osallistujia kutsutaan edellisen mielenosoituksen päätyttyä eli iltakuudelta Kauppatorille. 

– Natsien ja rasistien toimintaa ei pysäytetä hiljaisella paheksunnalla, vaanon näytettävä, ettemme halua heitä terrorisoimaan elinympäristöämme, sivustolla todetaan. 

Huomenna puoluekokous alkaa Logomossa kello 12. Varsinaiset puheenjohtajavalinnat tehdään iltapäivän aikana. Ensin puolue valitsee puheenjohtajan ja sen jälkeen varapuheenjohtajat ja puoluesihteerin. 

Kokous keskeytyy lauantaina noin kello 18, minkä jälkeen vuorossa on iltajuhla.

Kokous jatkuu sunnuntaina kello kymmenen jälkeen. Sitä ennen järjestetään aamuhartaus, jonka vetää entinen eduskunnan varapuhemies, kirkkoherra Anssi Joutsenlahti.  

Sunnuntain aikana kokouksessa käydään läpi puolueen poliittista toimintaa ja taloutta sekä kuullaan selostuksia puolueen eri organisaatioiden, kuten naisten ja nuorten järjestön toiminnasta. Sunnuntaina puoluekokous valitsee puoluevaltuuston jäsenet. 

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot