Mainos

Perussuomalaiset maahanmuutosta: Kädet nostettu pystyyn - toivotaan vain parasta

Perussuomalaiset ovat julkaisseet työryhmänsä ehdotukset maahanmuuttopolitiikasta kevään eduskuntavaaleihin liittyen. Tavoitteista ja toimenpiteistä kertoneen Jussi Halla-ahon mukaan kyse on kuitenkin vielä luonnoksesta, joka käsitellään myöhemmin puolue-elimissä. 

Ohjelman mukaan Suomen on irrottauduttava ajattelusta, jonka mukaan maahanmuutto ja monikulttuurisuus olisivat välttämättömiä ja tavoiteltavia asioita. 

- Maahanmuutto muuttaa peruuttomasti kohdemaiden väestörakennetta, rikkoo yhteiskunnan sisäistä koheesiota ja rasittaa kohtuuttomasti julkisia palveluita ja julkista taloutta, johtaa asuinalueiden gettoutumiseen, edistää uskonnollista radikalismia ja sen lieveilmiöitä sekä ruokkii etnisiä konflikteja, Halla-aho luetteli luonnoksen teesejä.

Esimerkkeinä Halla-aho mainitsee Euroopassa nähtyjä etnisiä mellakoita ja väkivaltaisia jengejä. 

Esimerkkeinä Halla-aho mainitsee Euroopassa nähtyjä etnisiä mellakoita ja väkivaltaisia jengejä. 

- Maahanmuuttopolitiikan pitää perustua kansallisen edun puolustamiseen, ei sinisilmäiseen maailman syleilyyn. 

"Katastrofi vältettävissä"

Suomessa maahanmuuton ongelmat ja kustannukset ovat perussuomalaisten mukaan vielä suhteellisen vähäisiä, koska maahanmuutto on nuori ilmiö.

- Meillä on mahdollista välttää Ruotsin, Ranskan tai Britannian maahanmuuttokatastrofi, mutta tämä edellyttää määrätietoista politiikkaa ja selkeää lainsäädäntöä.

Luonnoksen mukaan Suomi on tähän asti omaksunut ajopuun roolin. 

- Siirtolaisuuteen suhtaudutaan kuin luonnonvoimaan, jonka edessä nostetaan kädet pystyyn ja toivotaan parasta. Tämän suhtautumistavan pitää muuttua pikaisesti, Halla-aho linjaa. 

Pakolaiskiintiö pohdittavaksi

Perussuomalaisten mielestä kiintiöpakolaisjärjestelmän ylläpitämisen mielekkyyttä tulisi arvioida. Puolueen mukaan pakolaiskiintiön koko pitää sopeuttaa yleiseen taloustilanteeseen. 

- Jos valtiontalous on alijäämäinen, menoja rahoitetaan velanotolla ja perustoimintoja leikataan, myös pakolaiskiintiötä on leikattava. 

Suomen kansalaisuutta puolue ei pitäisi itsestäänselvyytenä, vaan palkkiona onnistuneesta kotoutumisesta. 

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.