Mainos
Mainos

Perussuomalaiset nuoret tyytymätön avustukseensa

Perussuomalaiset nuoret on tyytymätön opetus- ja kulttuuriministeriöltä saamaansa avustukseen.  

Kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitanen (sd.) on myöntänyt nuorisojärjestöille vuosittaiset avustukset. Perussuomalaiset nuoret sai 81 200 euroa, kun järjestö haki 200 000:ta euroa.  

Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen aikoo hakea korjausta oikeusteitse.  

– Tässä ei ole lähdetty laskemaan muiden järjestöjen summia oleellisesti. OKM antaa todella todella rajun kilpailuedun muille nuorisojärjestöille, Tynkkynen sanoo.  

Poliittisista nuorisojärjestöistä suurimman avustuksen sai Suomen keskustanuoret, 662 600 euroa.

Ylitarkastaja Marja Pulkkinen opetus- ja kulttuuriministeriöstä sanoo, että avustusten myöntämisessä järjestöjä verrataan toisiinsa. Tulosperusteina on käytetty toiminnan laatua, laajuutta, taloudellisuutta ja yhteiskunnallista merkitystä.

Viime vuonna korkein hallinto-oikeus katsoi, että perussuomalaisten nuorten avustushakemus hylättiin osin väärin perustein vuonna 2013. Silloin ministeri perusteli tuen vähentämistä sillä, että nuorisojärjestön kannanotot monikulttuurisuudesta olivat ristiriidassa nuorisolain arvopohjan kanssa.  

Nyt ministeriön antama summa vastasi avustus- ja arviointitoimikunnan esitystä.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme