Mainos
Mainos

Perussuomalaiset tyrmäsi äänestäen sääntöuudistuksen

Perussuomalaisten puoluekokous hylkäsi puolueen sääntömuutoksen ja lähetti sen uudelleen valmisteltavaksi. Sääntömuutos olisi esimerkiksi lisännyt puoluehallituksen suhteellista valtaa.

Esimerkiksi ministerivalinnoissa myös eduskuntaryhmä olisi saanut lisävaltaa, sillä esityksen mukaan eduskuntaryhmä ja puoluehallitus olisivat tehneet muutoksen jälkeen yhdessä ministerivalinnat.

Nykyisten sääntöjen mukaan puoluehallitus päättää ministerivalinnoista, mutta käytännössä puolueen puheenjohtaja on tehnyt päätökset.

Puoluehallituksen jäsenmäärää olisi kasvatettu 13:sta 21:een. Siten sen suhteellinen valta olisi ollut suuri etenkin, jos eduskuntaryhmä tulevina vaalikausina kutistuisi nykyisestä.

Puoluekokouksen puheenvuoroissa kritisoitiin sääntömuutosta liian pienen piirin valmistelemaksi. Sääntömuutosta kannatti noin neljäsosa äänestäneistä puolueen jäsenistä. Sääntömuutoksen hyväksymiseen olisi vaadittu kolmen neljäsosan enemmistö.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme