Mainos

Perussuomalaisissa tyytymättömyyttä Kivelää kohtaan Ylen hallintoneuvoston puheenjohtajana – jopa haluja vaihtaa

MTV Uutisten tietojen mukaan perussuomalaisten eduskuntaryhmässä on laajalti tyytymättömyyttä Kimmo Kivelää kohtaan Ylen hallintoneuvoston puheenjohtajana. Ryhmässä olisi haluja jopa vaihtaa hänet pois tehtävästä.

MTV Uutisten saamien tietojen mukaan epäluottamus on kytenyt jo pitkään. Kivelää pidetään liian Yle-henkisenä, ja hänen katsotaan puolustaneen liiallisesti Ylen linjauksia ja rahoitusta. Perussuomalaisten keskuudessa on arvosteltu Yleä muun muassa monikulttuurisuuden edistämisestä ja haluttu leikata Ylen rahoitusta.

Lisää kierroksia keskusteluun antoi Kivelän toiminta Yle-kohun aikana.

Marras-joulukuun vaihteessa kohun ollessa kuumimmillaan Kivelä vaati tuoreeltaan lisäselvityksiä pääministeri Juha Sipilän (kesk.) roolista Terrafame-uutisoinnissa, mutta perui vaatimuksensa pian saman päivän aikana puhuttuaan Ylen päätoimittajan Atte Jääskeläisen kanssa.

Viime viikolla Kivelän lausunnoista syntyi hämmennystä, kun Ylen johto kävi hallintoneuvoston kuultavana. Kivelä lausui tiedotusvälineille kokouksen jälkeen, että hallintoneuvosto antoi tukensa yhtiön johdon aloittamille toimille tilanteen rauhoittamiseksi. Hallintoneuvoston jäsen, kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta (sd.) kuitenkin sanoi, että hallintoneuvosto vain merkitsi saamansa informaation tiedoksi eikä tukenut ketään tai mitään. Kivelä korjasi tämän jälkeen tarkoittaneensa, että kukaan hallintoneuvoston jäsenistä ei vastustanut toimenpideohjelmaa.

Terho: Kivelällä henkilökohtainen luottamukseni

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho kommentoi MTV Uutisille, että eduskuntaryhmän kokouksissa ei ole tuotu esiin tyytymättömyyttä Kivelään. Hän kertoo, että hänen tietoonsa ei ole kukaan perussuomalaisten edustajista tuonut vaatimusta tai halua vaihtaa Kivelä pois Ylen hallintoneuvoston puheenjohtajan paikalta.

– En ole tietoinen, että mitään tällaista olisi missään tahoilla hankeilla, että hänet haluttaisiin vaihtaa, sanoo Terho MTV Uutisille.

Terhon mukaan Kivelä nauttii hänen henkilökohtaista luottamustaan Ylen hallintoneuvoston puheenjohtajana.

– Hän on hyvin perehtynyt tehtävään ja pärjää siinä erinomaisesti, sanoo Terho.

Kivelä kommentoi MTV Uutisille, että hänellä ei ole tyytymättömyysasiasta tietoa.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.