Mainos
Mainos

Perussuomalaisissa vaaditaan poliisitutkintaa – 612-kulkue poltti nuotiota sotilaiden muistomerkillä

Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Jalonen haluaa tutkinnan Hietaniemen hautausmaan roskaamisesta itsenäisyyspäivänä. Hietaniemen hautausmaalla on paljastunut tänään eilisen 612-soihtukulkueen jäljiltä useita soihtujen jättämiä nuotioita, jotka ovat vaurioittaneet muistomerkkejä.

– Tuo pitäisi tutkia, tuhopolttoon ja hautarauhan rikkomiseen syyllistyneet saatettava vastuuseen, Jalonen kirjoittaa Facebook-tilillään.

Porilaiskansanedustaja Jalosen mukaan muistomerkin sotkeminen ja tuhoutumisvaaraan saattaminen on häpeällistä. Hän on työskennellyt aiemmin rauhanturvaajana.

612-kulkueen järjestäjät ovat pahoitelleet tapahtunutta Facebookissa. Päivityksessä sanotaan, että osa kulkueen osallistujista on toiminut ohjeiden vastaisesti.

– Olemme pahoillamme tästä aiheutuneesta sotkusta ja vaivasta. Meillä oli edellisten vuosien tapaan iltapäivällä liikeellä siivouspartio, mutta asiaan oli jo ehditty reagoida arkipäivän vuoksi aikaisemmin, sivulla kirjoitetaan.


Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot