Mainos
Mainos

Perussuomalaisten ja Uuden vaihtoehdon kokoonpanot kokoukseen

Perussuomalaisten hajoamissaaga saa tänään jatkoa.

Sekä perussuomalaisten eduskuntaryhmä että siitä irtautunut Uusi vaihtoehto -ryhmä pitävät tänään kokoukset eduskunnassa kello 14.

Kokouksessa on tarkoitus valita uudet johtajat perussuomalaisten ryhmälle. Aiempi ryhmänjohtaja Toimi Kankaanniemi erosi tehtävästään tiistaina, vaikka ei kuulunutkaan Uuteen vaihtoehtoon loikanneisiin kansanedustajiin.

Uusi vaihtoehto saa tänään todennäköisesti täydennystä. Ryhmään kuuluvat tällä hetkellä ne 20 kansanedustajaa, jotka tiistaina olivat perustamassa sitä.

Ryhmän puheenjohtaja Simon Elo on kertonut, että lisää jäseniä voidaan hyväksyä ryhmäkokouksessa. Mahdollinen liittyjä on ainakin Arja Juvonen, joka erosi perussuomalaisten ryhmästä tiistaina. Myös Veera Ruoho on kertonut harkitsevansa perussuomalaisista eroamista.

Perussuomalaisten puoluejohto koki täydellisen muodonmuutoksen lauantaina Jyväskylän puoluekokouksessa, kun Jussi Halla-aho valittiin puheenjohtajaksi ja maahanmuuttovastaiset miehittivät myös kaikki varapuheenjohtajien pestit.

Tiistaina perustettuun Uusi vaihtoehto -ryhmään kuuluvat muun muassa entinen puoluejohtaja Timo Soini sekä kaikki muutkin perussuomalaisten ministerit. Uusi vaihtoehto on jatkamassa hallitusyhteistyötä pääministeri Juha Sipilän (kesk.) kanssa ja perussuomalaiset menevät oppositioon.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot