Mainos

Petsi katsoi hymyilevää puukottajaa suoraan silmiin: "Näki, että hän ei kadu"

Turkulainen Petsi oli matkalla ruokaostoksille, kun hän lähes kirjaimellisesti törmäsi kaksi ihmistä hengiltä puukottaneeseen mieheen.

Autolla puukottajan reitille sattunut nuori turkulainen kertoo MTV Uutisten haastattelussa nähneensä, kun marokkolaistaustainen mies puukotti vakavasti yhtä naista.

– Ajattelin, että ajan autolla puukottajaa päin ennen kuin hän ehtii tehdä lisää vahinkoa. Onneksi en ehtinyt tehdä sitä ja poliisit taltuttivat miehen.

Petsi kertoo tapahtumapaikalla seistessaan, että hän pysäytti auton ja lähti auttamaan puukottajan uhreja. Mies kaivoi autonsa takaluukusta ensiapulaukun. Sen avulla saatiin sidottua ainakin yhden uhrin vammat.

"Näki silmistä, että hän ei kadu"

Petsi näki läheltä poliisin tekemän epäillyn kiinnioton, kun poliisi ampui tätä jalkaan. Hän näki myös itse tekijän silmästä silmään.

– Katsoin häntä suoraan silmiin. Hän vain hymyili ja katsoi takaisin. Olin ihan shokissa, että miten sellaista voi tapahtua. Ihminen ei näe tai tunne mitään, Petsi kertaa näkemäänsä. 

– Miestä oli ammuttu ja sähkölamautettu. Ei minkäänlaista kipua. Näki silmistä, että hän ei kadu eikä häntä satu. Se oli sellainen tilanne, mitä en ole ikinä kohdannut. En olisi toivonut ikinä olevani tilanteessa, jossa näen tekijän näin läheltä ja sellaisessa olotilassa, Petsi sanoo.

"Takaa-ajo vaikeutti poliisin toimintaa"

24-vuotiaan turkulaisen mukaan poliisilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin ampua puukottajaa. Mies oli sen verran aggressiivinen eikä totellut poliisin käskytystä.

Puukottajaa ajoi takaa pesäpallomailoin varustautunut miesjoukko. Poliisin ammuttua puukottajaa takaa-ajajat yrittivät lyödä ja potkia tätä.

Petsi näki takaa-ajon aitiopaikalta.

– Ymmärrän, ettei siinä pysty tunteita pidättämään, mutta se oli minun mielestäni tyhmä teko. Se vaikeutti niiden poliisien toimintaa. Siellä oli neljä poliisia raudoittamassa ja aina kaksi poliisia joutui lähtemään muualle.

– Jos se tekijä on ottanut jo sen riskin, että hän puukottaa ihmisiä, hänellä ei ole enää mitään hävittävää. Hän olisi yhtä hyvin voinut ottaa vaikka poliisin aseen, silminnäkijä pohtii.

Poliisi on jatkanut tänään tapahtumien selvittämistä muun muassa rekonstruoimalla Turun keskustan tapahtumat.

Muita juttuja aiheesta:

Kuvat: Uhriksi joutunut Hassan liikuttui kyyneliin palattuaan tapahtumapaikalle – Turun hiljaisessa hetkessä arvokas tunnelma

Turun iskussa kuolleen 31-vuotiaan naisen pikkuveli: "Ei pysty sanoin kuvailemaan miltä tämä tuntuu"

"Mies kävi naiseen kiinni ison veitsen kanssa" – Larisa todisti Turun rajua puukotusta, lohdutti sylissään uhrin itkevää vauvaa 

Turkulainen Jani yritti estää veriteot: "Mies juoksi ja puukotti samalla ihmisiä, me juoksimme perässä"

Hasan Alazawii loukkaantui mentyään Turun puukkomiehen ja uhrin väliin – Sukulainen: "Hän ei voinut vain katsoa vierestä, kun naista puukotettiin"

Turussa vakavasti loukkaantunut Hassan Zubier: "Näin miehen iskevän maassa makaavaa naista puukolla – hän kuoli käsivarsilleni"

Turun puukotuksessa kuollutta empimättä auttanut ruotsalaismies MTV:lle: "Sadat suomalaiset ovat ottaneet yhteyttä ja halunneet kiittää"

Katso myös videot aiheesta:






Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot