Mainos
Mainos

Pienikin lahjoitus voi pelastaa vähävaraisen joulun – “Saamme keitettyä tämän ansiosta joulupuuroa”

Pienikin lahjoitus voi pelastaa joulun. Sen tietävät Jenna ja hänen miehensä, joiden joulu meinasi olla pelkkää stressiä ja haikeutta. Kuusta ei ole, mutta rohkeus pyytää apua Facebook-ryhmästä pelasti tämän pariskunnan pyhät: nyt on varaa keittää sentään puuroa aamulla. 

Kerrostaloasunnon oven edessä seisoo 30-vuotias Jenna*. Hän on yksi niistä, jotka ovat tulleet noutamaan avustusta jouluksi. Ilman ihmisten lahjoituksia Jenna ja hänen miehensä eivät olisi voineet viettää joulua kotonaan.

– Miehen kanssa elämme kahdestaan. Olin työssäkäyvä, mutta olen ollut kesästä asti sairaslomalla keskivaikean masennuksen sekä selkävaivojen vuoksi. Mies on tällä hetkellä työtön.

Jenna kertoo, että he ovat saaneet laskut lähes aina maksettua, sillä niitä on pystynyt tarvittaessa siirtämään. Muutama lasku on kuitenkin jäänyt rästiin, ja arjen kanssa tekee välillä tiukkaa. Tulojen romahdus aiheutti lisää päänvaivaa.

– Kyllähän se toi lisää stressiä. Sairasloman syy toi kahta kauheammat tuntemukset. Lisäksi oli jatkuvia kipuja. Ne vetivät minut ihan maahan. 

“Nyt en sitten ole voinutkaan olla enää se auttaja”

Apua tilanteeseen oli syksyn aikana pakko lähteä hakemaan. Rahat eivät yksinkertaisesti enää riittäneet.

– Olemme käyneet muutaman kerran ruokajakeluissa. Tällä hetkellä meillä on tosi heikko taloudellinen tilanne.

Ennen talousahdinkoa Jenna toimi aktiivisena hyväntekijänä muun muassa sosiaalisessa mediassa. Työssään lähihoitajana hän lahjoitti esimerkiksi ruokaa, ruokalahjakortteja sekä vaatteita; kunnes huomasikin olevansa itse avun tarpeessa. Vanhemmiltaan Jenna pyysi apua niin kauan, kuin se tuntui hyvältä. 

Syksy kului sinnitellen. Säästöt alkoivat huveta ja joulun lähestyessä kuusi ei ilmestynyt tavalliseen tapaan kodin nurkkaan, saati loistava tähti sen latvaan. Tänä vuonna oululaisen pariskunnan joulunodotuksen korvasivat haikeus ja stressi. 

– Ajattelimme, että onneksi voimme sentään käydä minun perheeni luona syömässä. 

Jenna kertoo, että marraskuun lopussa hän huomasi Facebookissa ilmoituksen vähävaraisille tarjottavasta jouluavusta. Ilmoitus oli ryhmässä, johon Jenna oli liittynyt ennen sairastumistaan, tarkoituksenaan tehdä lahjoituksia vähävaraisille. Avun pyytäminen oli kova paikka, mutta lopulta hän päätti ottaa yhteyttä ylläpitäjään.

– Mietin tosi pitkään, että mitä siihen viestiin kirjoitan ja kehtaanko ylipäätään lähettää sitä. Olemmeko me juuri niitä, ketkä tarvitsevat sen avun? Mietin, että siellä on varmasti ihmisiä, jotka tarvitsevat vielä enemmän apua.

“Täytyi ihan istahtaa ja jättää leivonta kesken”

Joulukuun alkupuolella Jennan kännykkä pirahti. Arjen apurit -ryhmän ylläpitäjä, Anu Räisänen, lähetti iloisen viestin, jossa kerrottiin, että Jenna ja hänen miehensä oli valittu joulun herkkukorin sekä lahjojen saajiksi.

– Olin erittäin helpottunut, kymmenen kiloa lähti harteiltani pois. Täytyi ihan istahtaa ja jättää leivonta kesken, Jenna muistelee nyt. 

– Ennen tätä lahjoitusta ajattelimme, että emme voi yhdessä miehen kanssa juhlia joulua kotona mitenkään. Mutta nyt sitten pystymme, me voimme keittää joulupuurot ja muuta mukavaa. Tällainen pieneltä tuntuva teko on niin suuri, se auttaa paljon.

Räisänen kuuntelee Jennan sanoja pöydän toiselta puolen selvästi liikuttuneena. 

– On aina ihana kuulla, että ihmiset ovat kiitollisia ja iloisia. Tuntuu kivalta, että apu menee varmasti oikeaan paikkaan, Räisänen sanoo.

Tällä hetkellä väliaikaisella työeläkkellä olevan Räisäsen on helppo samaistua avuntarpeessa oleviin ihmisiin. Siitä lähti myös palava halu auttaa.

– Kun itse sairastuin, putosin korkealta ja kovaa. Joutuessani sairauspäivärahalta kuntoutustuelle tajusin, kuinka tiukalle se vetää. Silloin aloin tehdä auttamistyötä.

Hän perusti Arjen apurit -Facebook ryhmän muutaman tuttavansa kanssa apua tarvitsevien ihmisten auttamiseksi. Vuoden aikana ryhmään on kertynyt yli 4000 jäsentä.

– Ryhmän kautta olen saanut mukavaa puuhaa täksi kuntoutuksen ajaksi, mutta kyllähän auttaminen ja hyväntekeväisyyden teko lähtee siitä sydämen palosta.

Joulukampanja tuotti iloa

Räisäsen perustaman ryhmän tarkoituksena on koota yhteen auttajat ja avuntarvitsijat. Lahjoitukset kulkevat ylläpitäjän kautta, mutta osa suoraan ihmiseltä ihmiselle.

– Avun antaja voi ilmoittaa, mitä hän tarjoaa ja avun tarvitsija voi ottaa häneen suoraan yhteyttä. Homma toimii myös toisin päin, avun tarvitsija voi pyytää apua suoraan ryhmässä.

Avustamisryhmä ei ole ainoaa laatuaan, vaan vastaavia ryhmiä löytyy Räisäsen mukaan paljon. Hänen mukaansa on tärkeää, että on olemassa matalan kynnyksen auttamisväyliä ruohonjuuritasolla, sillä tyypillinen lahjoittaja haluaa pysyä yleensä anonyyminä.

– On kaikenlaisia lahjoittajia, jotka ovat siinä tilanteessa, että pystyvät antamaan apua. On sekä varakkaita että pienituloisiakin lahjoittajia. 

Ryhmän ylläpitäjät organisoivat silloin tällöin erilaisia tempauksia, joista viimeisin oli joulutempaus. Jenna ja hänen miehensä oli yksi 25:stä vähävaraisesta ruokakunnasta, jolle lahjoitettiin joulun herkkukoreja sekä lahjoja.

– Lahjat ovat meidän ryhmäläisten lahjoittamia lahjoja. He toimittivat minulle valmiiksi paketoituja lahjoja, joissa oli lyhyt selite, mitä lahja sisältää ja minkä ikäiselle.

Kriteereinä avustuksen saamiseksi oli muun muassa, oliko aiemmin saanut avustusta ryhmältä.

– Monesti puhutaan, että vain lapsiperheitä autetaan, mutta avuntarve voi olla myös muilla. Meillä oli ideana, että autetaan sekä perheellisiä, pariskuntia että yksinäisiä.

Takaisin ylös ja auttamaan – paras kiitos tulee autettavalta

Jennan ja hänen miehensä tulevaisuudennäkymät ovat vielä auki. Hänen sairauslomansa jatkuu ensi vuoden puolelle. Yksi asia Jennalle on kuitenkin varma, kun huonot ajat on selätetty:

– Kun palaan töihin ja saamme taloutemme kasaan, niin aion jatkaa auttamista. Nyt ymmärrän vielä paremmin avuntarvitsijoita, kun olen itse käynyt melko pohjalla.

Ovikello soi ja avuntarvitsija hakee jälleen joululahjapaketin. Anu ojentaa korin täynnä herkkuja ja muutamat lahjat. Joulumieltä lähtee taas maailmalle. Suurin kiitos auttajalle tulee autettavilta, sanoo Räisänen.

– Kaikki avustusta hakeneet ovat tosi kiitollisia, ja olen saanut monta halausta. 

*Haastateltavan nimi ja ikä on muutettu. 

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot