Mainos
Mainos

Poliisi: Pienkone putosi Laukaassa, lentäjä kuoli – olosuhteet olivat huonot

Pienlentokoneen lentäjä kuoli keskiviikkona koneen pudottua maahan Laukaassa Keski-Suomessa. Poliisin mukaan koneessa ei ollut lentäjän lisäksi muita ihmisiä.

Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa yhdessä Onnettomuustutkintakeskuksen (Otkes) kanssa. Otkesin mukaan kone löytyi Lievestuoreen alueelta Laukaasta kello kahden aikaan keskiviikkona iltapäivällä. Poliisi ei kertonut keskiviikkona tarkempia tietoja onnettomuudessa kuolleesta lentäjästä.

Lento-olosuhteet alueella olivat onnettomuuden aikaan huonot, kertoi Otkesin viestintäpäällikkö Sakari Lauriala.

– Ensitiedon mukaan koneen lentäjä on päättänyt lähteä laskeutumaan huonojen sääolosuhteiden takia. Seuraavaksi olikin jo tullut ilmoitus onnettomuudesta.

Otkesin tutkijat tekivät Laukaassa paikkatutkintaa keskiviikkoiltana.

– Kerätään tietoa onnettomuuspaikasta, tarkastetaan vaurioituneet lentokoneen osat, tehdään laskelmia ja kuvauksia, luodaan yleiskuvaa tapahtuneesta. Kerätään tallentimia, jotka ovat mahdollisesti tallentaneet tietoa lennosta, Lauriala kertoi.

Edellinen kuolemaan johtanut onnettomuus vuonna 2014

Poliisilla ei keskiviikkona ollut tarkempaa tietoa onnettomuuskoneen tyypistä eikä siitä, mistä kone lähti lentoon tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Olavi Saunamäki kertoi.

Laukaan onnettomuus oli Suomessa ensimmäinen kuolemaan johtanut ilmailuonnettomuus yli kahteen vuoteen. Vuonna 2014 ilmailuonnettomuuksissa kuoli Trafin tilastojen mukaan 11 ihmistä. Heistä kahdeksan kuoli Jämijärven onnettomuudessa, kun laskuvarjohyppääjiä kuljettanut lentokone syöksyi maahan.

Kesäkuussa 2013 perheen isä, äiti ja poika kuolivat Kuopion Vehmersalmella, kun vesitaso kaatui ja upposi.

Turvallisuusviranomaiset ovat viime vuosina tehneet entistä tiiviimpää yhteistyötä ilmailuharrastajien kanssa. Tämä voi osaltaan selittää onnettomuuksien vähentymistä, Trafin arviointipalveluiden yksikön päällikkö Ville Autero kertoi.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot