Mainos
Mainos

Piia-Noora Kauppi kiitti tukijoitaan

Kokoomuksen Piia-Noora Kauppi tunnustaa reilusti uskovansa itse, että monien nimekkäiden kokoomuspoliitikkojen näkyvä tuki vaikutti ratkaisevalla tavalla hänen läpimenoonsa. Kauppi sai vetoapua muun muassa lehtimainoksissa kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajalta Ben Zyskowiczilta sekä useilta puolueen kansanedustajilta.

Isokenkäisten tukijoiden varassa kampanja ei silti ollut. Kaupin mukaan hänen tukiryhmässään teki töitä yli 500 ihmistä. Hän itse arveli saaneensa melko lailla ääniä pohjoisemmasta Suomesta. Kauppi työskentelee lainsäädäntösihteerinä kokoomuksen eduskuntaryhmässä Helsingissä, mutta kotipaikka on Oulussa, missä hän on sekä kaupunginvaltuustossa että -hallituksessa. Hän arveli saaneensa kannatusta ihmisiltä, jotka hakivat nuorta, sopivan koulutuksen omaavaa "poliittista" vaihtoehtoa. Tällä hän viittaa taustaansa kokoomuksen nuorisojärjestön tehtävissä ja kunnallispolitiikassa.

Vasta 24-vuotias Kauppi arvelee olevansa EU:n parlamentin nuorimpia ellei sitten kaikkein nuorin jäsen. Edellisessä parlamentissa ei hänen mukaansa ainakaan ollut yhtään näin nuorta.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme