Mainos
Mainos

Piittaamattomuus on iso ongelma – "Joku neuvolalääkäri on pyöritellyt peukaloitaan pari päivää viikossa"

Vantaalla lastenlääkärinä työskentelevä Tom Sundell piti vastaanottoa koululla viime tiistaina. Hänelle oli varattuna 11 vastaanottoaikaa, joista kuusi onnistui. Kolme oppilasta perui aikansa ja kaksi jätti tulematta.

– Se oli kyllä pohjanoteerauspäivä. Kyseessä olivat viidesluokkalaiset, jotka tulevat monesti yksin ajalleen. He eivät aina muista aikoja, vaikka vanhemmat olisivat muistuttaneet aamulla, Sundell sanoo.

Viime vuonna Vantaalla kouluterveydenhuollossa jäi käyttämättä lähes kuusi prosenttia ja opiskeluterveydenhuollossa yli seitsemän prosenttia varatuista ajoista.

Tilanne ei ollut kummoisempi äitiys- ja lastenneuvolassa, jossa jäi käyttämättä yli viisi prosenttia ajoista.

– Laskin käyttämättömiä aikoja olleen sen verran, että joku neuvolalääkäri on pyöritellyt peukaloitaan kaksi tai kolme päivää joka viikko.

Sundellia asiakkaan oharit turhauttavat, koska niistä seuraa paljon lisätyötä eikä aikaa saa käytettyä tehokkaasti muuhun keskeneräiseen työhön.

– En aloita keskeneräisiä töitä heti kahdeksalta, jos potilas ei ole saapunut ajalleen minuutilleen. Käyn myös katsomassa, jos seuraava potilas olisi tullut etuajassa. Hyvässä lykyssä puolet ajasta saa käytettyä tehokkaasti.

Osaa muistutetaan erikseen

Käyttämättömät ajat aiheuttavat myös huolta. Sundellin mukaan useat lastenneuvolaan sovitulle ajalle tulematta jättäneet perheet tarvitsisivat kyseisiä aikoja.

– Varsinkin useamman ajan väliin jättäneet perheet aiheuttavat meille huolta. Terveydenhoitajat ovat joskus kyseisiin perheisiin yksilöllisesti yhteydessä tekstiviestillä ja muistuttavat ajasta, vaikkei varsinaista tekstiviestipalvelua olekaan, Sundell kertoo.

Sundellin mukaan tekstiviestimuistutuksiin ei satsata nyt, koska terveydenhuoltoon rakennetaan parhaillaan uutta järjestelmää.

– Jos olisimme aiemmin saaneet näin tarkkaa tietoa perumattomien aikojen määrästä, olisimme varmasti ottaneet käyttöön jonkin muistutusjärjestelmän. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme