Mainos

Pikkukylän ainoa pankkiautomaatti uhataan lopettaa – asukkaat keräävät rahaa

Jaalan kylän ainoa pankkiautomaatti suljetaan kuukauden kuluttua, mikäli kylän asukkaat eivät saa kerättyä 12 000 euroa automaatista koituvien kulujen kattamiseen. Automaatin puolesta kampanjoineen paikallisyhdistyksen puheenjohtaja kertoo, että summasta puuttuu enää vain noin 2 000 euroa.

Jaalassa on taisteltu automaatin puolesta jo puoli vuotta. Otto-automaatteja ylläpitävä Automatia Pankkiautomaatit Oy ilmoitti yllättäen helmikuussa, että Jaalan tappiolliseksi osoittautunut pankkiautomaatti tullaan sulkemaan.

Päätös aiheutti vastarintaa paikallisten keskuudessa. Mannerheimin lastensuojeluliiton paikallisyhdistys keräsi automaatin jatkon puolesta adressin, ja automaatille saatiin neuvoteltua armonaikaa elokuun loppuun saakka.

Automatialta kerrottiin, että automaatti voidaan säilyttää vielä elokuun jälkeenkin, mikäli kyläläiset saavat kerättyä 12 000 euroa pankkiautomaatista koituvien tappioiden kattamiseksi vuosittain.

Viimeisiä rahoittajia etsitään

Jaalassa ei lannistuttu, vaan automaattia puolustanut MLL Jaalan paikallisyhdistys ryhtyi etsimään rahoittajia. Peräänantamattomuus kannatti, sillä suurin osa vaaditusta summasta on jo saatu kasaan.

– Osuuspankki lähti mukaan 4000 euron vuosittaisella panoksella. Jaalan kotiseutusäätiöstäkin saadaan 4000 euroa vuosittain sillä ehdolla, että jäljelle jäävän osan rahoitus löytyy, yhdistyksen puheenjohtaja Maisa Mankki kertoo.

– Kolmatta osuutta ollaan pilkkomassa pienempiin osiin, jotta yhdistykset pystyisivät lähtemään mukaan helpommin. Noin puolet kolmannesta osuudesta on katettu. Vielä puuttuu noin 2000 euroa, hän jatkaa.

Vaikka mahdollisuus pankkiautomaatin säilymiselle on, Mankki on pettynyt siihen, että automaatin suojelu on jäänyt paikallisten harteille.

– Tämä on sikäli harmillista, että edes joudumme keräämään rahaa.

jaala

Jaala sijaitsee Kouvolan kaupungissa, noin 30 kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Kuva: Google Maps.

"Raha näyttelee aina liian isoa osaa"

Jaala on noin 1900 asukkaan kylä, joka vilkastuu kesäaikaan huomattavasti. Mankin mukaan juurikin kylän kesäasukkaat ovat suhtautuneet tietoon automaatin lähdöstä tyrmistyneinä.

– Me paikalliset olemme jopa jollain tavalla rauhallisempia tässä asiassa. Emme ole tyytyväisiä, mutta kesäasukkaat ovat puolestaan täysin tyrmistyneitä.

Mankin mukaan automaatin menetys olisi ikävä isku Jaalan kylätoiminnalle. Se saattaisi lakkauttaa torimyyjäiset ja muut pienet kesätapahtumat. Lisäksi esimerkiksi leirikoulurahoja kerääville lapsille ja talkoovoimin pyöriville urheiluseuroille kortinlukulaitteen hankkiminen saattaisi osoittautua kynnyskysymykseksi.

Eikä yhden automaatin kohtalo kosketa välttämättä ainoastaan jaalalaisia. Automaattia lakkauttamassa olevan yrityksen päätös saattaa enteillä käteiskatoa myös muilla pienemmillä paikkakunnilla ympäri Suomea.

– Raha näyttelee aina liian isoa osaa tällaisissa päätöksissä. Alueellisia eroja ei katsota ollenkaan. Nyt kesällä on ollut hämmästyttävää seurata, miten paljon automaatilla käy päivittäin väkeä. Olen miettinyt välillä, että saammeko edes oikeita lukuja käyttäjämääristä, Mankki päivittelee. 

Jaalan pankkiautomaatin puutttuvasta summasta kertoi Kouvolan Sanomat

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot