Mainos
Mainos

Pirjo Hassinen: Rouva

Arvio: Hilkka Hyrkkö

(Otava)

Pirjo Hassinen yllättää aina, ainakin minut. Hänen kirjoissaan elämä ei mene niin kuin se yleensä menee. Kaikissa lukemissani Pirjo Hassisen tarinoissa on jokin erilainen ulottovuus. Useimmiten se ulottuu ihmisen tunneskaalan varjoisalle puolelle. Niin ”Rouvassakin”. Rakkaus ei mene niin kuin korinttolaiskirjeessä.

Eläkkeellä oleva kiinteistöyrittäjä Meeri Ihalainen joutuu kohtaamaan entisen miehensä ja heidän yhteisen elämänsä miehen kuoltua. Entinen puoliso Janne on merkinnyt Meerin lähimmäksi omaisekseen. Ex-puolison jälkeen jääneiden asioiden hoitaminen saa Meerin palaamaan omiin muistoihinsa.

He ovat nuori pari 60-luvulla. Kirjassa on hienovaraista ajankuvaa siitä, miten tuolloin asuttiin, käytiin työssä, pukeuduttiin. Nuori pari saa ensimmäisen oman asunnon puutalokaupunginosasta, jossa kaikki tietävät toinen toistensa asiat. Meerille on arvaamaton lisäapu työstään kirkkoherranvirastossa. Kirkonkirjoista hän viimeistelee tietonsa kohtaamistaan ihmisistä.

Kaiken niukkuuden keskellä Meeri ja Janne ovat onnellisia. Suhde on elinvoimainen ja vahvalla fyysisellä vetovoimalla ryyditetty. Jannea rasittaa tieto siitä, että hän voisi olla varakkaan perheen adoptiolapsi. Lapseton kartanon rouva oli pyytänyt Jannen äidiltä Jannea, mutta äiti ei antanut. Näistä kertomuksista aikuinen Janne alkaa kasvaa pimeälle puolelle. Häntä viehättävät häädöt, jotka varmaan tuohon aikaan olivatkin yleisiä. Jannen urakehitys vie hänet ulosottomieheksi ja kiinteistöbisneksestä löytyvän ”kartanon rouvan” rakastajaksi.

Meeri suree ja potee ja hahmottelee oman kostonsa. Hän tekee sen mikä hänelle on tehty: kirjan alussa vanha Meeri ajelee Bentleyllä, hänellä on oma autonkuljettaja ja hän vierailee nimeään kantavassa yrityksessä edelleen hallituksen jäsenenä. Meerin elämä kuoriutuu katse katseelta ja ele eleeltä. Menetettyään miehensä toiselle naiselle, Meeri kasvattaa itselleen poikaystävän, rakastajan ja uskotun työntekijän kirjaimellisesti kadulta poimitusta narkomaanipojasta.

Tätä epätavallista suhdetta Pirjo Hassinen kuvaa taitavasti kummaltakin puolelta, Meerin ja poikarakastajan. Mutta epäsuhtainen suhde on epäsuhtainen. Ennen kirjan loppua aikuiseksi mieheksi, aviopuolisoksi ja isäksi kasvanut poikarakastaja saa mennä. Meeri ottaa uuden ja vielä nuoremman ja menee naimisiin. Näissä häissä on hänen täyttymyksensä. Sulhanen on ex-puolison veljenpoika. Teko on niin tolkuton, että hän mykistää ihmettelijät ja paheksukjat. Ällikällä lyömisen ennätys!

Jokin ”Rouvassa” etenee liian hitaasti. Sanat ja lauseet viipyvät liian pitkään kokonaisuuden kannalta mielenkiinnottomassa. Ajattelen usein näytelmissä ja elokuvissa, että tiivistys olisi ollut eduksi. Nyt annan kirjasta saman arvion: kolmannes pois, niin kirja olisi parempi.

Hilkka Hyrkkö on toimittaja ja viestinnän ammattilainen. Paitsi, että kirjoittaa, lukeekin paljon. Ei ole toista ilman toista.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme