Mainos

Pitkäaikainen politiikan toimittaja Matti Maunu: "Koivisto osui oikeaan hetkeen"

MTV:n pitkäaikainen politiikantoimittaja Matti Maunu muistaa edesmenneen presidentin Mauno Koiviston ennen kaikkea parlamentarismin palauttamisesta politiikkaan.

Presidentti Urho Kekkosen seuraajana Koivisto pysytteli ulkopolitiikassa tutuilla urilla. Sisäpolitiikassa ja siinä, miten politiikkaa tehtiin, presidentit kuitenkin erosivat selvästi, Maunu arvioi.

Keväällä 1981 Kekkonen yritti syrjäyttää Koiviston pääministerin pallilta. Kekkosen mielestä pääministeri oli jahkaillut liikaa talouspoliittisissa kiistoissa. Koivisto ei kuitenkaan suostunut eroamaan presidentin pyynnöstä huolimatta. Hän vetosi siihen, että hallituksen tulee nauttia eduskunnan, ei presidentin, luottamusta.

Presidentti Tarja Halonen sanoi MTV Uutisten Uutisextrassa, että Koivisto oli etenkin presidenttikauden alussa tärkeä oppi-isä hänelle.

– Koivisto osui oikeaan hetkeen oikealla aikaa.

– Kekkosen aikana oltiin niin syvällä epäparlamentaarisissa tavoissa, että Koiviston yksinkertainen toteamus siitä, miten hallituksen tulee nauttia eduskunnan luottamusta koettiin aivan uskomattoman hyvänä oivalluksena. Tänä päivänä se on aivan päivänselvä asia, Maunu sanoo.

Koiviston aikana presidentin valtaa riisuttiin ja toimikaudet rajattiin kahteen. Poliitikkona hän oli pidetty. 

– Kun aika on hänestä jättänyt, täytyy sanoa, että kyllä hän teki vaikuttavan työn, Maunu toteaa.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.