Mainos
Mainos

Pohjavedet jatkavat syöksykierrettä

Viime aikojen sateet eivät ole kyenneet parantamaan pohjavesitilannetta, vaan pohjavedet jatkavat vielä syöksykierrettä suurimmassa osassa maata. Maa on päässyt kuivumaan niin pahoin, että se tarvitsee monta sadetta kosteusvajauksen täyttämiseen. Vasta yli sadan millimetrin sademäärä alkaa näkyä pohjaveden pinnassa.

-Normaalisti pohjavesi alkaa nousta elokuun loppupuolella, mutta nyt pohjavedet ovat jatkaneet alenemistaan näihin päiviin asti, kertoo Suomen ympäristökeskuksen tutkija Jouko Soveri. Hän odottaa, että tilanne kääntyy parempaan suuntaan aivan lähiaikoina.

Joistakin kaivoista on noussut humuspitoista vettä, kun vesi on käynyt vähiin. Soveri neuvoo putsaamaan tällaiset kaivot ja laittamaan uuden sorakerroksen kaivon pohjalle.

Pohjavesi vaihtelee neljästi vuodessa

Suomen oloissa pohjavesi vaihtelee neljä kertaa vuodessa. Talvikauden minimin aikana pohjavettä ei muodostu ollenkaan, kun maa jäätyy. Kevätlumien sulamisen aikaan pohjavedet ovat korkeimmillaan. Kesällä taas ei pohjavettä juuri muodostu: kasvit käyttävät tehokkaasti veden ja haihduttavat sen takaisin ilmaan.
-Nyt eletään syyssateiden aikaa, jolloin pohjaveden pinta nousee, kun kasvillisuus ei enää niin käytä vettä hyväkseen. Normaalisti Etelä-Suomessa syyssateiden vaikutukset alkavat näkyä elokuun loppupuolella. Nyt ollaan kuukauden myöhässä, Soveri laskee.
Ensi kevään pohjaveden määrä riippuu alkaneen syksyn sateista ja talven lumipeitteen paksuudesta. Jos syyssateet ja lumi eivät täytä pohjavesivarastoja, kuivuuskierre jatkuu.

Oikukkaat sateet jakautuneet epätasaisesti

Ympäristökeskuksella on 55 pohjaveden seurantapistettä eri puolilla Suomea. Kartalta näkee, että loppukesän sateet ovat kohdelleet maata hyvin epätasa-arvoisesti. Kuivimmat seudut ovat etelässä, länsirannikolla ja itäisessä Suomessa.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme