Mainos
Mainos

Pohjois-Karjalassa kaadettu jo 20 karhua

Karhunmetsästys on alkanut tuloksekkaasti Pohjois-Karjalassa. Sunnuntai-iltaan mennessä maakunnassa oli kaadettu jo 20 karhua. Viime syksynä samaan aikaan Pohjois-Karjalassa oli ammuttu 14 kontiota. Maa- ja metsätalousministeriö myönsi Pohjois-Karjalaan tälle syksylle 30 pyyntiluvan kiintiön. Karhunmetsästys päättyy lokakuun lopussa.

Maakunnan karhunmetsästyksen ylijohtaja Reijo Sauvula sanoo karhujen määrän kasvun syyksi kaatomäärän tuntuvaan lisäykseen. Lisäksi karhua haukkuvien koirien jalostuksessa on tehty määrätietoista työtä. Sauvulan mukaan pelkästään Ilomantsin pohjoisosassa on tavattu 11 karhua, joilla on pentuja yhtä paljon, kuin ministeriö myönsi koko maakuntaan pyyntilupia. Alueella, joka on noin kolmanneksen koko kunnan pinta-alasta, on liikuskellut karhuemo jopa neljän viimetalvisen pentunsa kanssa. Viime syksyn tapaan karhuja on ammuttu eniten Ilomantsissa.

-Ilomantsissa on kaadettu yhdeksän karhua ja Lieksassa neljä karhua. Ilomantsin Naarvassa ammuttiin sunnuntaina lihakarjaa hätistellyt kontio, Sauvula kertoi.Hänen mukaansa metsästys on pyritty suuntaamaan ihmisasumuksilla liikkuviin karhuihin.

Pohjois-Karjalan riistanhoitopiiri myönsi yhteisen pyyntilupahakemuksen jättäneille seurueille 28 pyyntilupaa. Kaksi lupaa se jätti yhteisluvan maiden ulkopuolella mahdollisesti ilmaantuvia, niinsanottuja häirikkökarhuja varten. Tällainen tapaus on Sauvulan mukaan ilmennyt Tuupovaarassa.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme