Mainos
Mainos

Pohjoismaat viinayhteistyössä

Pohjoismaiden pääministerit Paavo Lipponen, Göran Persson ja Poul Nyrup Rasmussen päättivät Dublinissa vetää yhteistä linjaa neuvotteluissa viinantuonnista EU-komission kanssa.
-Yhteinen tavoite on jäädyttää nykytilanne vuoteen 1999, sanoi Lipponen Dublinin huippukokouksessa.

Pohjoismaiden jäsenyysneuvotteluissa sovittu oikeus asettaa tuliaisviinoille tiukemmat rajat kuin muussa EU:ssa raukeaa tämän vuoden lopussa. Mikäli EU-komissio ja Pohjoismaat eivät saa neuvottelutulosta aikaiseksi sitä ennen, päädytään todennäköisesti EU-tuomioistuimeen, joka saattaa kumota pohjoismaiset rajoitukset kertaheitolla. Molemmat osapuolet toivovat kuitenkin neuvotteluratkaisua.

Neuvottelut aloitettiin kesällä virkamiestasolla, mutta toistaiseksi edistys on ollut heikonlaista. Pohjoismaat alkavat jo tänä viikonloppuna valmistella yhteistä tarjousta EU-komissiolle, jonka puolella neuvottelijana on sisämarkkinakomissaari Mario Monti. Pohjoismaista rintamaa koordinoi Rasmussen.

-Suomessa sosiaaliset ongelmat ovat vaikeutuneet lisääntyneen tuonnin takia, sama ilmiö on näkynyt myös Ruotsissa, sanoi Lipponen.
Mikäli Pohjoismaat saavat tahtonsa läpi ja nykykäytäntöä jatketaan, käytäisiin viinoista uudet neuvottelut ennen vuotta 1999. Muiden EU-maiden välillä saa viedä verotettuja alkoholijuomia 10 litraa viinaa, 90 litraa viinejä ja 110 litraa olutta.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme