Mainos
Mainos

Poliisi ja Rajavartiolaitos halusivat laskea veneilyn promillerajaa, vastakkainen kanta voitti työryhmässä – "osa veneistä on jo todella nopeita"

Poliisissa ollaan huolissaan siitä, että huviveneilyn promillerajaa ei olla laskettu samalle tasolla tieliikenteen kanssa.

Veneilyn promillerajaa pohdittiin muutamia vuosia sitten oikeusministeriön työryhmässä. Tuolloin huviveneilyn rajaa ei päätetty pudottaa nykyisestä yhdestä promillesta puoleen, kertoo poliisitarkastaja Heikki Ihalainen poliisihallituksesta MTV Uutisille.

– Valvovina viranomaisina Poliisi ja Rajavartiolaitos jättivät asiassa eriävän mielipiteen. Poliisissa pidettiin outona, että vesillä saa ajaa, mutta autolla ei niissä lukemissa, Ihalainen kommentoi aihetta.

Työryhmän työn tuloksena ammattivesiliikenteen raja laskettiin 0,5 promilleen vuonna 2012, mutta tätä Ihalainen pitää lähinnä kosmeettisena, koska ammatikseen vesillä liikkuvia koskee kuitenkin käytännössä nollatoleranssi.

Hänen mukaansa rajan pitämistä ennallaan perusteltiin muun muassa tilastoitujen vesiliikenneonnettomuuksien vähäisellä määrällä sekä poliisin resurssien säästämisellä. Ihalainen pitää työryhmässä voittaneen kannan perusteluja ontuvina.

– Osa veneistä on jo nykyisin todella nopeita ja mukaan on tullut esimerkiksi vesiskoottereita, jotka ovat vaikeammin hallittavissa kuin normaalit veneet.

Ihalainen muistuttaa, että yhden promillen humalan eteen saa jo juoda toden teolla. Hän arvelee, että veneilyn melko korkea promilleraja juontaa juurensa lähinnä perinteisiin.

– On ilmiö, jossa yksi promille on ikään kuin sallittua, ja sitten yht äkkiä tuleekin juotua enemmän ja enemmän eikä oikein tajua, missä mennään.

– Promillerajan lasku olisi ollut nimenomaan kuolemien ja onnettomuuksien ennalta estämistä Viime vuonna alkoholista johtuneita onnettomuuksia tilastoitiin noin 70. Näissä tilastointiperusteena oli tuo promillen alkoholipitoisuus.

Heikki Ihalainen uskoo, että nousukauden myötä veneilyn suosio kääntyy taas kasvuun. Hän arvelee, että polttoaineen korkea hinta sekä taantumavuodet ovat osaltaan hillinneet veneilyintoa. Poliisitarkastaja toivookin, että veneilyn promillerajan suhteen otettaisiin nykyistä ennakoivampi asento.

– Kun nousukausi alkaa, veneet tulevat taas hyvin nopeasti. Tilannetta pitäisi ennakoida, eikä niin että tullaan aina perässä. Siinä mielessä olisi tärkeää, että rajaa tarkistettaisiin.

Poliisitarkastaja uskoo, että merkittävä osa vesillä sattuneista onnettomuuksista, joissa alkoholi on osallisena, jää pimentoon.

– Miten alkoholionnettomuudet vesillä tulisivat kenenkään tietoon, jos kyseessä ei ole niin vakava onnettomuus, että joku loukkaantuu tai kuolee. Läheskään kaikki loukkaantumisetkaan eivät tule poliisin tietoon.

Ihalaisen mukaan onnettomuudessa osallisena ollut ihminen saatetaan esimerkiksi viedä sairaalaan, eikä asia tule viranomaisten tietoon.

Ylikonstaapeli Jarmo Niininen Helsingin venepoliisista kertoi aiemmin Helsingin Sanomille kannattavansa promillerajan laskemista. Lehden mukaan viime vuonna jäi kiinni noin 280 ruorijuoppoa, kun huippuvuonna 2007 Poliisin ja Rajavartiolaitoksen haaviin jäi reilut 550 tapausta.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme