Mainos
Mainos

Poliisi sakottaa ohjeita lievemmin

Autoliitossa tehdyn tutkimuksen mukaan poliisin sakotuskäytäntö ylinopeudesta on olennaisesti lievempi kuin sisäministeriön antama sakotusohje. Useimmiten lievempi sakko on perusteltu nopeusylitykseen liittyvillä olosuhteilla, mutta sangen usein myös sakon rahamäärän nousulla kohtuuttomaksi.

Liikenteen automaattivalvonnassa ei ilmene samanlaista inhimillistä harkintaa kuin poliisiratsioissa. Kameroiden tallentamista rikkeistä rapsahtaa yleensä taulukon mukainen rangaistus.

Selvityksen ylinopeussakoista teki Autoliiton lainopillisen toimikunnan puheenjohtaja, varatuomari Risto Tuori Vammalasta. Tutkimus liittyy osana Tuorin lisensiaattityöhön Turun yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Tutkimusaineistona oli Tampereella 1997 ylinopeuksista annetut rangaistusmääräykset. Vertailuaineistona tutkittiin Kokemäen kihlakunnan sakkoja viime vuodelta.

Tuori sanoo, että poliisi ei menettele väärin, kun se ottaa huomioon lieventävät tekijät. Autoliitto puolestaan pitää nykyistä käsikirjaohjetta kohtuuttomana. Tuorin mielestä kiinteää rikesakkoa pitäisi soveltaa aina 30 kilometrin ylityksiin asti. Muut sakot pitäisi laskea nettotulojen perusteella. Nyt taulukko perustuu bruttotuloihin. Eduskunnan käsittelyssä on parhaillaan lakiesitys, jolla nopeussakkomääräyksiä ilmeisesti lievennetään.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme