Mainos
Mainos

Poliisi tekee päätöksen mahdollisesti kuolettavasta laukauksesta silmänräpäyksessä – ”Ihmistä ei voi ampua vain vähän”

Poliisi joutuu usein tekemään päätöksen aseen käytöstä silmänräpäyksessä, kertoo poliisitarkastaja Marko Savolainen Poliisihallituksesta. Eilen uutisoitiin, että moottoripyöräpoliisi epäillään kuolemantuottamuksesta tämän ammuttua naista puukottamassa ollutta miestä kolmesti.

Savolaisen mukaan poliisimies tekee päätöksen voimankäytöstä sen hetkisillä tilannetiedoilla, ja tilanteissa pyritään aina lievimpään mahdolliseen keinoon. Esimerkiksi aseen käyttö on rajoitettu tilanteisiin, jossa poliisin on estettävä vakava henkeen tai terveyteen kohdistuva teko, käytännössä poliisin tai jonkun muun hengen pelastamiseksi. Asetta voidaan myös käyttää kiireellisissä tehtävissä esteiden poistamiseen, kuten vaikka lukon rikkomiseen.


Poliisi kohtaa yhä enemmän luvattomia aseita

Savolaisen mukaan voimankäyttötilanteet syntyvät yleensä poliisista riippumatta. Poliisin kohdatessa yhä enemmän luvattomia aseita myös tarve aseen käytöllekin lisääntyy.

Savolaisen mukaan on hyvä tavoite pyrkiä ampumaan alavartaloon, mutta kohteen tullessa nopeasti kohti osumatarkkuus heikentyy. Alavartaloon osuessa kohteen hengissä selviäminen on todennäköisempää, muttei varmaa.

– Aina kun ihmistä ammutaan, se ei ole koskaan varmaa (että kohde selviää). Jos jalkaan ammutaan, se kuitenkin rikkoo ja repii, ja jos siellä menee isoja verisuonia rikki, henkilö voi menehtyä, Savolainen sanoo.

– Ei ihmistä voi ampua vain vähän, hän hieman yleistää.

Ampumatapausta voidaan selvittää vuosiakin

Pahimmillaan päätöksiä kohteen ampumisesta voidaan joutua selvittelemään vuosien ajan eri oikeusasteissa.

Savolaisen mukaan tämä ei aiheuta poliisille epäröintiä tilanteissa, joissa näiden tulee asetta käyttää. Poliisi on hänen mukaansa ammattilainen, joka käyttää voimaa päivittäin ja on varautunut siihen. Hän kuitenkin sanoo olevan toinen kysymys, onko mahdollinen vuosien oikeusjuttu kohtuullista siitä, että poliisi tekee työtään.

Aseen käytöstä tehtävät raportit ja asioiden selvittely tarvittaessa oikeudessa on hänen mukaansa kuitenkin se keino, jolla aseen käyttö ja sen valvonta pysyy läpinäkyvänä, mikä pitää huolta poliisin aseenkäytön hyväksyttävyydestä muun yhteiskunnan silmissä.

Jutun alussa olevalla videolla Savolainen kertoo myös lisää konepistooleista, jotka aiotaan ottaa kaikille partiolle käyttöön vakavampien tilanteiden varalta.


Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot