Mainos
Mainos

Poliisi: Tyrnävän traagisen palon tapahtumat selviämässä

Poliisin mukaan Tyrnävällä kahden pienen lapsen kuolemaan johtaneiden murheellisten tapahtumien kulku on selviämässä päivän aikana suoritettujen tutkimusten perusteella.

Palon sytyttäjäksi epäillään edelleen vahvoin perustein lasten isää. Asiaa tutkitaan henkirikoksena. Tapahtumapaikalla ei ole ollut muita isän ja menehtyneiden lasten lisäksi.

Sytyttäjäksi epäilty isä löytyi pahoin loukkaantuneena tuhoutuneen rakennuksen ulkopuolelta. Hän on tällä hetkellä tehohoidossa.

Palon havaitsi ensimmäisenä ohikulkija, joka on mennyt paikalle ja hälyttänyt välittömästi apua. Palo oli jo kuitenkin tuolloin niin pitkälle edennyt, ettei lasten pelastamiseksi ole ollut enää mitään tehtävissä.

(MTV3)

Video palopaikalta

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme