Mainos
Mainos

Poliisi Unioni perustetaan kesäkuussa

Suomen Poliisijärjestöjen liitosta eronneet poliisit perustavat kesäkuussa oman liiton, joka aloittaa toimintansa ensi vuoden puolella.

-

Suomen Poliisijärjestöjen liitosta eronneet poliisit perustavat uuden liiton kesäkuussa. Päätös asiasta tehtiin illalla Tampereella.

Uusi liitto, Poliisi Unioni, aloittaa toimintansa ensi tammikuussa.

SPJL:stä eronneiden poliisiyhdistysten edustajat valitsivat viisihenkisen väliaikaisen hallituksen valmistelemaan Poliisi Unionin perustamiskokousta. Väliaikaisen hallituksen puheenjohtajana toimii Tampereen Poliisien Yhdistyksen puheenjohtaja Pertti Lehtinen.

Lehtisen mukaan Poliisi Unionin perustamisen syynä on se, että poliisit ovat tyytymättömiä Poliisijärjestöjen liiton tapaan hoitaa ammattikunnan edunvalvontaa. Uusi liitto tavoittelee poliiseille huomattavia palkankorotuksia.

SPJL:stä on eronnut yli 1 300 poliisia eli noin joka kuudes jäsen. Poliisit ovat eronneet järjestöstään uuden palkkausjärjestelmän hyväksymisestä syntyneen kiistan vuoksi.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme