Mainos
Mainos

Poliisi: Vuosaaren paloasunnon kiukaasta löytyi jäämiä palaneesta kankaasta

Poliisi kertoo Vuosaaren paloasunnon saunan kiukaalta löytyneen jäämiä palaneesta kangasmateriaalista.

Äiti ja kolme lasta menehtyivät asuntopalossa Vuosaaressa viime viikolla.

Poliisin mukaan perheen isän kuulustelussa on varmistunut tieto, että huoneiston saunaa on harvoin käytetty saunomiseen ja siellä on säilytetty muun muassa vaatteita ja kenkiä. Isä ei kertomansa mukaan ole laittanut saunaa lämpenemään töihin lähtiessään.

Paikalla tehdyissä tutkimuksissa on todettu, että palo on ollut voimakkainta juuri saunan kiukaan vieressä. Jatkotutkimuksissa pyritään vielä selvittämään, kuinka kauan kiuas on ollut päällä.

Kiukaassa on jäämiä palaneesta kangasmateriaalista.

– Se, että kiukaassa on sulanutta kangasmateriaalia, on merkki siitä, että liian lähellä kiuasta on säilytetty materiaalia, joka kuumuudessa sulaessaan on todennäköisesti aiheuttanut palon, toteaa tutkinnanjohtaja Anne Hietala.

Kiuas ja siihen sulanut materiaali tutkitaan vielä tarkemmin Keskusrikospoliisin rikosteknisessä laboratoriossa.

Oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus on varmistanut uhrien hengittäneen palokaasuja. Muut oikeuskemialliset tutkimukset valmistuvat myöhemmin.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme