Mainos
Mainos

Poliisien maisterikoulutus käynnistyy Tampereella

Poliisipäällystön koulutus akatemisoituu. Tampereen yliopistossa voi ensi syksystä lähtien opiskella maisteriksi poliisialalta. Tutkinto on osa laajempaa poliisin koulutusjärjestelmän uudistusta.

Tampereen uutta tutkintoa varten perustettiin jo viime marraskuussa hallintotieteen, erityisesti turvallisuushallinnon professorin virka. Sitä hoitaa määräaikaisena julkishallinnon professori Juha Vartola. Alan perustutkinnon antaa poliisikoulu Tampereen Hervannassa. Poliisipäällystöön koulutetaan Espoon poliisiammattikorkeakoulussa, joka tämän vuoden alussa korvasi entisen poliisiopiston.

Päällystö voi nyt halutessaan jatkaa opintojaan yliopistossa aina tohtoriksi saakka. Tampereen yliopistoon taloudellis-hallinnolliseen tiedekuntaan on perustettu varta vasten kaksi uutta linjaa, turvallisuushallinto ja kriminologia. Yhteistyökumppanina on Turun yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta, jossa pääosa kriminologian opetuksesta annetaan. Turkuun ollaan perustamassa tarkoitusta varten kriminologian ja oikeussosiologian professuuria. Virkaa hoitaa nyt määräaikaisena professori Ahti Laitinen.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme