Mainos
Mainos

Poliisijärjestö on huolissaan poliisiin kohdistuneen väkivallan arkipäiväistymisestä – poliisia ammuttiin viimeksi eilen

Suomen poliisijärjestöjen liittoa huolestuttaa väkivallantekojen ja erityisesti aseenkäytön yleistyminen poliisia vastaan.

Poliisia kohti ammuttiin viimeksi eilisiltana Nokialla, kun poliisi pysäytti epäillyn rattijuopon. Tilannetta seurasi takaa-ajo, jonka aikana poliisia ammuttiin useita kertoja.

Poliisijärjestöjen liiton varapuheenjohtajan Kimmo Laajavuoren mukaan on huolestuttavaa, että aseenkäyttö poliisia kohtaan tuntuu arkipäiväistyneen. Laajavuori hoitaa toistaiseksi järjestön puheenjohtajan tehtäviä Yrjö Suhosen jäätyä eläkkeelle viime kesänä.

Laajavuoren mukaan lisääntynyt väkivalta on osaltaan seurausta vähentyneestä ennaltaehkäisevästä työstä, johon poliisilla ei säästöjen jälkeen ole enää ollut resursseja.

Laajavuoren mukaan väkivaltaa voitaisiin ehkäistä osaltaan suorilla henkilökohtaisilla kontakteilla poliisien ja kansalaisten välillä, mikä auttaisi näkemään poliisin ihmisenä, ei pelkkänä kasvottomana viranomaisena.

–  Poliisin pitäisi näkyä enemmän kansalaisten keskuudessa esimerkiksi koulupoliisitoimintana ja jalkapartioina kaduilla. Tällainen toiminta on nykyisin minimissään, Laajavuori sanoi STT:lle.

"Arvot koventuneet"

Laajavuori pahoittelee erityisesti aiemmin kattavasti toteutetun koulupoliisitoiminnan hiipumista säästöihin.

–  Myös nettipoliisitoimintaan pitäisi panostaa nykyistä enemmän, että poliisi voisi keskustella kansalaisten kanssa.

Samaten poliisien pitäisi Laajavuoren mielestä kyetä olemaan paremmin läsnä turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksissa, jotta hakijoihin kyettäisiin luomaan parempia suhteita.

–  Monet turvapaikanhakijat tulevat sellaisista maista, joissa poliisi on sellainen auktoriteetti ja väkivaltakoneisto, jollainen Suomen poliisi ei ole eikä haluakaan olla, Laajavuori muistuttaa.

Ennaltaehkäisevän toiminnan vähentyminen heijastaa Laajavuoren mielestä arvojen koventumista koko yhteiskunnassa. Säästöjen kielteiset seuraukset näkyvät hänen mukaansa vasta vuosien viiveellä.

–  Väärästä päästä säästetään, kun säästetään ennaltaehkäisevästä toiminnasta. 

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot