Mainos
Mainos

Poliisit vähenevät Länsi-Suomessa

Länsi-Suomessa poliiseja on nyt hieman yli 2 000 ja muuta henkilöstöä noin 600.

Poliisien määrä vähenee hieman Länsi-Suomen läänissä. Lääninpoliisijohtaja Mikko Paatero arvioi, että tänä vuonna operatiivisista tehtävistä otetaan pois 35 ja muualta 10 henkilötyövuotta. Poliiseja on nyt hieman yli 2000 ja muuta henkilöstöä noin 600.

Länsi-Suomen poliisilla on käytettävissä viimevuotista enemmän rahaa, mutta summalla saa vähemmän kuin viime vuonna.

- Palkkaratkaisun ja muiden kustannusten kasvun vuoksi rahaa on reaalisesti useita miljoonia vähemmän kuin viime vuonna. Siksi joudumme supistamaan.

Vähennykset jatkuvat tulevina vuosina. Paatero laskee, että valtion tuottavuusohjelman vuoksi läänin poliisitoiminnasta pitäisi vähentää noin 110 henkilötyövuotta vuoteen 2011 mennessä.

- Jotain helpotusta tulevien vuosien vähennyksiin on kuitenkin odotettavissa. Sisäministeri on käynnistänyt asiasta keskusteluja. Toivomme, että myönteisiä signaaleja tulee.

Paatero muistuttaa, että poliisityön karsiminen aiotulla tavalla lisäisi työttömien poliisien määrää.

Lisäksi rikosten määrä on kasvanut. Tänä vuonna Länsi-Suomen poliisin tietoon tuli yhdeksän prosenttia enemmän rikoksia kuin viime vuonna.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme