Mainos
Mainos

Poliisiylijohtaja tyrmää rasistiset katupartiot: "En hyväksy missään tilanteessa"

Poliisihallitus järjesti perjantai-aamuna tiedotustilaisuuden, jossa kerrottiin poliisin viime vuoden tuloksista. 

Puhe kääntyi myös mediassa paljon keskustelua herättäneisiin katupartioihin. Länsiväylä-lehti uutisoi esimerkiksi torstaina, että katupartiotoimintaa käynnistellään helmikuussa myös pääkaupunkiseudulla.

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen tyrmäsi suorasanaisesti tiettyä väestöryhmää vastaan kohdistuneen toiminnan.

– Haluaisin vielä kerran tässä sanoa, että en hyväksy missään muodossa rasistisia katupartioita. Ylipäätään katupartio-käsite on väärä, Kolehmainen sanoo.

Poliisin sanoutuu irti kaikenlaisesta rasistisesta ryhmittymisestä.

– Jos katupartio asetetaan vain tiettyä kansanryhmää, tai vaikkapa turvapaikanhakijoita vastaan, niin poliisi ei sitä hyväksy, Kolehmainen jatkaa.

Sen sijaan hyvään tarkoitukseen kehitetty vapaaehtoistyö on Kolehmaisen mielestä suotavaaa.

– Vuosikymmeniä on tehty hyvää vapaaehtoistyötä, kuten vanhemmat, jotka koulujen päättymisviikonloppuna huolehtivat lasten hyvinvoinnista, tai venekerhot, jotka huolehtivat sitä, ettei omaisuutta rikota. Tämänmukainen malli on poliisin mielestä suotavaa, hän luonnehtii.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme