Mainos
Mainos

Poliisiylijohtajan paikkaa hakenut: Ex-kansanedustaja kyseli puoluekantaa

Nykyisen hallituspuolueen entinen kansanedustaja kyseli valtakunnansyyttäjä Matti Nissiseltä puoluekannasta vihjailevaan sävyyn poliisiylijohtajan valinnan aikaan, kertoo Nissinen lakimiespäivien korruptiota käsittelevällä luennollaan.

Nissisen mukaan erikoinen tilanne sattui ammatillisessa tapahtumassa kehä kolmosen ulkopuolella.

– Esittäydyttyään hän saman tien kertoi minun olevan kyseisessä viran haussa ja kysyi: "Kai sulla on jäsenkirja? Mä tunnen ihmisiä", Nissinen kertoo.

Nissinen ei halunnut täsmentää STT:lle, kuka kysyjä oli tai mitä puoluetta hän edusti.

Nissinen kisasi poliisiylijohtajan paikasta viime kesänä, mutta valinta ei kohdistunut häneen. Poliisiylijohtajaksi valittiin kesäkuun lopulla Seppo Kolehmainen.

Nissisen mukaan suomalaiselle korruptiolle tyypillisiä ovat erilaiset hyvä veli -verkostot. Tällöin erilaiset vaivihkaiset palvelukset ja vastapalvelukset muuttuvat helposti säännöiksi ja puolijulkiseksi maan tavaksi.

Valtakunnansyyttäjä puhui tänään lakimiespäivillä otsikolla "Kai sulla on jäsenkirja?" - näkökulmia korruptioon Suomessa.   

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme