Mainos
Mainos

Polkupyöräilijän huuto sulki kolme koulua – "Koulukeskuksessa räjähtää kohta pommi"

Pirkkalassa poliisi etsii tänä aamuna koulu-uhkauksen esittänyttä henkilöä. Poliisin saaman ilmoituksen mukaan sivullinen oli kuullut henkilön huutavan "koulukeskuksessa räjähtää kohta pommi". Uhkaus esitettiin Koulutiellä lähellä koulukeskusta, jossa on ala-aste, yläaste ja lukio.

Poliisi saapui paikalle ja tutki tilat. Mitään vaaraa ei löytynyt. Pirkkalan lukio, Suupanniityn koulu ja Naistenmatkan koulu ehdittiin sulkea aamulla uhkauksen vuoksi ja koulupäivä peruutettiin.

Tapausta tutkitaan perättömänä vaaranilmoituksena.

Tutkinnanjohtaja Anssi Köykkä kertoo STT:lle, että uhkauksen esitti tummiin pukeutunut, noin 180 senttimetriä pitkä, hoikka henkilö, joka oli liikkeellä naisten polkupyörällä.

– Ilmeisesti hänen päässään oli huppu – kasvoja ei olla nähty, Köykkä lisää.

– Yhdestä valvontakamerasta oli nähtävissä, ettei ole mahdollista, että kukaan olisi pommia vienyt kouluun sisälle, Köykkä sanoo.

Suurin osa koulujen oppilaista ei ollut vielä ehtinyt tulla kouluun aamuvarhaisella. Kouluun saapuvien oppilaiden osalta poliisi päätti, ettei heitä päästettäisi kouluun sisälle. Isompia oppilaat lähetettiin kotiin ja pienemmät siirrettiin odottamaan jatkotoimenpiteitä läheiseen vapaa-aikakeskukseen.

Poliisin tutkittua koulun tilat todettiin, että mitään vaaraa ei enää ollut, mutta kouluviranomaiset olivat ehtineet jo ilmoittaa, että oppilaiden ei tarvitse kouluun tulla tänä päivänä, Köykkä lisää.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme