Mainos
Mainos

Pöllöt näkevät nälkää, myyräkato jatkunee ainakin kesään

Myyriä syövät pöllöt ovat olleet tänä talvena kovilla. Myyräkannat ovat pienet koko maassa, mikä on ajanut pöllöjä pihojen talviruokintapaikoille. Heikkokuntoisimpia lintuja on toimitettu tänä talvena paljon lintuhoitoloihin.

Esimerkiksi Heinolan Lintutarhalla ja Pyhtään lintuhoitolassa on hoidettu jo lukuisia nälkiintyneitä pöllöjä.

- Ensimmäiset tulivat meille jo syksyllä. Talven aikana ravintotilanne ei ole parantunut. Varsinkin kuluva maaliskuu on niille kovaa aikaa, kertoo lintutarhanhoitaja Olli Vuori Heinolasta.

Luonnontieteelliseen keskusmuseoon on toimitettu runsaat parikymmentä kuollutta pöllöä, muun muassa kahdeksan helmipöllöä ja seitsemän lehtopöllöä.

Myyristä riippuvaisten lintujen ravintotilanne ei korjaudu hetkessä. Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) mukaan myyräkannat alkavat runsastua Etelä- ja Keski-Suomessa vasta kesällä tai ensi syksynä, ja myyrähuippu koettaneen vasta ensi vuonna.

Pöllöjen nälkäkuolemat olivat huipussaan talvella 2010. Kyseessä oli pöllöjen pahin kuolontalvi 30 vuoteen.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme