Mainos
Mainos

Poronsarvesta apua luunmurtumiin

Suomalainen tutkijaryhmä etsii nopeakasvuisesta poronsarvesta apua luunmurtumien ja luukadon hoitoon. Jos tuloksia saadaan aikaan, poronsarvesta saattaisi olla ihmiselle apua ehkä jo 5-10 vuoden kuluessa.

Tänään ilmestyneen Lapin Kansan mukaan tutkijaryhmä on selvittänyt poronsarven nopeaa kasvua jo parin vuoden ajan. Jos kasvutekijät voitaisiin siirtää ihmisiin, kyseessä olisi merkittävä edistys luunmurtumien ja osteoporoosin hoidossa. Kasvutekijöistä olisi apua luunmurtumien parantamisessa, luun haurastumisen estämisessä sekä rustovaurioiden korjaamisessa. Yksi tutkimuksen keskeisistä kysymyksistä on, pystytäänkö kasvutekijöitä luomaan keinotekoisesti.

Oulun yliopiston anatomian laitoksella työskentelevää tutkijaryhmää johtaa solubiologian professori Kalervo Väänänen. Väänäsen arvion mukaan tutkimukseen perustuvaa lääkettä voisi olla markkinoilla aikaisintaan viiden vuoden kuluttua.

Väänäsen tutkijaryhmä on yksi maailman johtavista tutkijaryhmistä luun biologian alueella.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme