Mainos
Mainos

Pörssilähettiläät opastavat yläkoululaisia talouden hallintaan – "Jo nuorilla on velkaantumisongelmia"

Nuorten maksuhäiriöitä ja talousvaikeuksia pyritään ennaltaehkäisemään lisäämällä talousopetusta. Suomalaisnuorten taloustaitoja mitataan parhaillaan ensimmäistä kertaa myös PISA-tutkimuksessa.

Talousosaamista lisäävät myös kouluissa kiertävät nuoret pörssilähettiläät. He ovat Pörssisäätiön kouluttamia lukiolaisnuoria, jotka kiertävät pitämässä talousoppitunteja yläkoululaisille.

Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeren mukaan omaa taloutta kannattaa harjoitella pienestä pitäen. 

– Nähdään, että nuorilla on jo velkaantumisongelmia. Otetaan pikavippejä, mobiilipeleissä käytetään rahaa, eikä ei nähdä mihin sen johtaa. Pörssilähettiläiden ajatus on, että ei vain pelotella siitä, että talous pelottava asia, vaan että jos hoitaa omat talousasiat hyvin, on mahdollista saavuttaa unelmia.

Suomalaisille kasaantuu jatkuvasti uusia maksuhäiriömerkintöjä. Kaikkien aikojen huippu nähtiin syksyllä 2016, mutta nyt ollaan jälleen lähellä samoja lukemia.

Finanssialan toimitusjohtajan Piia-Noora Kaupin mukaan kyse on vajaasta 400 000 suomalaisesta. 

– Maksuhäiriömerkintä estää esimerkiksi lainansaannin ja hankaloittaa vuokra-asunnon saamista.

 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme