Mainos
Mainos

Porvoon uusista vesinäytteistä ei löytynyt kolibakteeria – keittokehotus jatkuu edelleen

Porvoon uusista vesinäytteistä ei löytynyt E.coli-bakteeria, tiedotetaan kaupungin verkkosivuilla. Ruoka- ja juomavesi pitää kuitenkin keittää edelleen Porvoon alueella sekä osassa Askolan aluetta.

Porvoon terveysasemilla ei ole havaittu tavanomaista enempää sairastumisia. Vatsaoireiden vuoksi hoitoon hakeutuneista otetaan kuitenkin varmuuden vuoksi näytteitä. 

Maanantaina Myllymäen vesitornista otetussa näytteessä todettiin E.coli-bakteeria, joka viittaa veden ulosteperäiseen saastumiseen.

Porvoon kaupungin mukaan ongelman syytä selvitetään edelleen. Vesinäytteiden ottamisen kerrotaan jatkuvan vielä päivittäin.

Veden keittokehotus jatkuu ainakin ensi viikon alkuun saakka. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeistuksen mukaan vesinäytteiden tulee olla puhtaita useina vuorokausina peräkkäin ennen kuin keittokehotuksen voi purkaa.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot