Mainos

Pouta lupaa: Keskiviikon aikana sade kuolee

Suomen yllä on alkuviikon ajan hajanainen sadealue. Ajoittaista sadetta on luvassa useamman päivän ajan.

– Keskiviikon aikana tuo sade kuolee, kertoo MTV3:n meteorologi Pekka Pouta.

Tänään Länsi-Suomessa sekä Pohjois-Suomen länsiosassa sää on enimmäkseen pilvistä ja paikoin tulee sadekuuroja.

Suomeen saapuneet sateet ovat kuitenkin melko mitättömiä.

– Ruotsin puolella on ollut voimakkaampaa sadetta ja muutama salamakin. Nämä sateet ovat sitten liikkeellä enemmän tuolla Ruotsin puolella kohti pohjoista. Suomi jatkaa enimmäkseen tällaista poutaista eloa.

Idässä sää on poutaista ja paikoin hyvin aurinkoistakin. Päivälämpötila on noin 15 asteen tuntumassa.

– Aurinkoisemmilla ja poutaisemmilla lämpötila pääsee lähelle 20 astetta.

(MTV3)

Katsomo-video ei ole saatavilla

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot