Mainos

Presidentti Halosella yhä laaja tuki

Tasavallan presidentille toista kautta toivovat etenkin naiset, työväestö ja alle 25-vuotiaat nuoret.

Noin 70 prosenttia suomalaisista toivoo, että presidentti Tarja Halonen tulee valituksi uudelleen presidentiksi, käy ilmi Suomen Kuvalehden tuoreesta kyselystä. Halosen haluavat toiselle kaudelle erityisesti alle 25-vuotiaat, naiset ja työväestö.

Myös oman presidenttiehdokkaansa asettavien keskustan ja kokoomuksen kannattajista löytyy runsaasti Halosen tukijoita. Kokoomuksen kannattajista 42 ja keskustan kannattajista 43 prosenttia toivoo Haloselle toista presidenttikautta. Luottamus Haloseen on samaan aikaan laskenut ja on kyselyssä alimmillaan sitten syksyn 2002.

Kyselyn perusteella joka viides toivoo, että presidentti vaihtuisi ensi keväänä. Noin joka kymmenes vastaaja ei osannut sanoa kantaansa.

84 prosenttia kertoo presidentin nauttivan heidän luottamustaan, kun vuosi sitten näin ajatteli yhdeksän kymmenestä. Varauksellisuus on kasvanut lähinnä hyvätuloisten ja maaseudulla asuvien parissa.

Taloustutkimus teki kyselyä varten vähän yli tuhat haastattelua. Haastattelut tehtiin 24.-26. toukokuuta eli noin viikko sen jälkeen kun Halonen oli kertonut asettuvansa ehdolle. Kyselyn virhemarginaali on 2,5 prosenttiyksikköä suuntaan tai toiseen.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot