Mainos
Mainos

Presidentti Niinistö IL:lle kansanedustajien sopeutumiseläkkeestä: Järjestelmä oli huomattavan antelias

Presidentti Sauli Niinistö on kerrannut Iltalehdelle, miksi eduskunnasta ulos jääneiden kansanedustajien sopeutumiseläke korvattiin määräaikaisella sopeutumisrahalla vuonna 2011.

– Teetimme pohjoismaisen vertailun ja sekin osoitti, että Suomen järjestelmä on huomattavan antelias, tuolloin eduskunnan puhemiehenä toiminut Niinistö sanoo Iltalehdelle.

Uutta sopeutumisrahaa maksetaan edustajauran kestosta riippuen 1–3 vuotta. Rahaan vaikuttavat myös henkilön ansio- ja pääomatulot. Sopeutumiseläke voi Iltalehden mukaan olla jopa 6000 euroa kuukaudessa, ja lisäksi yritystoiminnasta saatavia osinkotuloja voi olla rajattomasti.

Ennen vuotta 2011 eduskuntaan valittujen eläkkeisiin muutos ei kuitenkaan vaikuttanut. Presidentti kertoo Iltalehdelle, että hän olisi huomioinut lakimuutokseen mukaan myös pääomatulot kokeneempien kansanedustajien osalta, mutta tälle ei eduskunnasta löytynyt kannatusta.

Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen kertoi Iltalehdessä, että myös ennen 2011 vaaleja eduskuntaan valitut kansanedustajat voisi siirtää sopeutumisrahan piiriin, jos perustuslaki sallii. Eduskunnan puhemies Maria Lohela (uv) aikoo ottaa asian esille syysistuntokauden alussa.

Niinistö ei Iltalehden haastattelussa halunnut enää ottaa kantaa, mitä kansanedustajien eläkelain porsaanreiälle kuuluisi tehdä.

Iltalehden mukaan vanhanmallisen sopeutumiseläkkeen piirissä oli heinäkuun lopussa 82 entistä ja 64 nykyistä kansanedustajaa.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kertoo Iltalehdelle, että lakkauttaisi sopeutumiseläkkeen saman tien.

– En missään nimessä hyväksy tällaista järjestelyä, jossa valtaa pitävät rakentavat itselleen edun, joka poikkeaa täysin muista ihmisistä, Rinne sanoo lehdelle.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme