Mainos
Mainos

Presidentti Niinistö: Putinin kanssa tänä vuonna ainakin kaksi tapaamista

Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa on tänä vuonna luvassa ainakin kaksi tapaamista, kertoo presidentti Sauli Niinistö.

Putin on tulossa Suomeen ensi kesänä, Niinistö kertoi Ylen Ykkösaamussa. Lisäksi Niinistö tapaa Putinin tänä vuonna Venäjällä.

Niinistön mukaan eri puolilla on oltu kohteliaan kiinnostuneita mahdollisuudesta, että Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump ja Putin tapaisivat Suomessa Arktisen neuvoston huippukokouksessa.

Niinistö pitää kuitenkin todennäköisenä, että Putin ja Trump tapaavat jo ennen kuin Suomi aloittaa Arktisen neuvoston puheenjohtajamaana.  

Suomi aloittaa Arktisen neuvoston puheenjohtajana tulevana keväänä.

Vaalit esillä Ykkösaamussa

Presidentti Sauli Niinistö ei usko, että Venäjä yrittäisi vaikuttaa Suomen ensi vuonna järjestettäviin presidentinvaaleihin.

Niinistön mukaan on vaikea nähdä, että Venäjällä olisi intressiä sekaantua Suomen vaaleihin. Niinistö kommentoi asiaa Ylen Ykkösaamussa.

Yhdysvallat on isompi tekijä kuin Suomi, ja sen vuoksi Venäjän intressit ovat sen suhteen erilaisia kuin Suomen kohdalla, Niinistö sanoi.

Omasta lähdöstään presidenttiehdokkaaksi Niinistö vaikeni yhä. Hän totesi lyhyesti kertovansa päätöksestään mahdollisesta ehdokkuudesta myöhemmin. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme