Mainos
Mainos

Presidentti peräänkuuluttaa keskustelua kaksoiskansalaisuudesta

Presidentti Sauli Niinistö kertoo halunneensa aloittaa keskustelua kaksoiskansalaisuutta koskevan lain muutoksesta jo useamman vuoden ajan. Mitään konkreettisia muutosehdotuksia hänellä ei ole.

Niinistön mukaan on ymmärrettävää, että turvallisuuspuolella askarruttaa, jos Suomessa on kansalaisia, joilla on velvollisuuksia kahtaalle. Tämän vuoksi hänen mielestään asiassa on syytä mennä eteenpäin.

Presidentin mukaan asia oli viime hallituksen aikana jossain määrin esillä ja tämä hallitus nyt arvioi sitä.

– Virkakielto on epäilemättä liian voimakas sana. Kyse on sellaisesta harkinnasta, että kuinka paljon kaksoiskansalaisia voidaan nähdä viroissa, joissa Suomen turvallisuus on keskeisesti virkatehtävä.

Niinistön mukaan Suomessa on syytä keskustella myös siitä, kannattaako enää myöntää kaksoiskansalaisuus automaattisesti kaikille.

Hänen mukaansa laki säädettiin aikanaan, koska Suomeen haluttiin houkutella osaajia ja parantaa paluumuuttajien asemaa. Olosuhteet ovat kuitenkin muuttuneet.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot