Mainos
Mainos

Presidenttiehdokkaat keskustelivat ulko- ja turvallisuuspolitiikasta – "Kyllönen on sanavalmis, Huhtasaari osaa shokeerata"

Kaikki tähän asti asetetut presidenttiehdokkaat kohtasivat tänään illalla toisensa vaalikeskustelussa Helsingin yliopiston juhlasalissa. Maanpuolustuskurssiyhdistyksen järjestämä tentti käsitteli yksinomaan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

MTV Uutisten politiikan toimituksen päällikkö Jussi Kärki arvioi, että istuvan presidentin Sauli Niinistön asemaa ei tässäkään vaalikeskustelussa onnistuttu horjuttamaan.

– Niinistö oli jälleen aktiivinen ja jopa hyväntuulinen. Hän kertoi kovin mielellään korkean tason kansainvälisistä keskustelukumppaneistaan ja saa sillä tavalla aikaan mielikuvan, että hän painii ihan eri sarjassa. Tänäänkin kuulimme, että hän sai kirjeen presidentti Donald Trumpilta. Kirjeessä kiiteltiin puolustusministeri James Mattisin Suomen-vierailun antia.

Haavisto muuttanut kansanäänestyskantaansa

Vaaliväittelyn uutinen oli se, että vihreiden ehdokas Pekka Haavisto on muuttanut kantansa Nato-kansanäänestyksen suhteen. Haavisto on nyt sitä mieltä, että kansanäänestystä ei pitäisi järjestää.

– Alan asiantuntijat ovat saaneet viime viikkoina Haaviston vakuuttumaan siitä, että Suomeen kohdistuisi massiivinen ulkopuolinen vaikuttamisyritys, jos kansanäänestys järjestettäisiin. Tämä on varmasti mielenkiintoinen teema tulevissa tenteissä, Kärki arvioi.

Jussi Kärjen mielestä tämän illan tentissä edukseen esiintyivät myös vasemmistoliiton Merja Kyllönen ja perussuomalaisten Laura Huhtasaari.

– Kyllönen on sanavalmis ja räväkkä. Huhtasaari osaa ajoittain shokeerata. Tällä kertaa hän vertasi Neuvostoliiton valvontakomissiota ja EU-komissiota toisiinsa. Jokainen voi toki tykönään miettiä, kuinka tyylikäs vertaus tuo oli.

Kärki uskoo, että vaalitaistelu voi vielä muuttua nykyistä tiukemmaksi.

– Sitten, kun tv-lamput syttyvät, tämä taistelu alkaa. Jokaisen kannattaa laittaa kalenteriin 13.12. Silloin MTV:n tentti avaa tämän pelin.

Presidentinvaaleihin saattaa tulla vielä ainakin yksi ehdokas lisää, jos jo aiemmin kolmesti vaaleissa ehdolla ollut Paavo Väyrynen saa kokoon tarvittavat kannattajakortit.

– Itseänikin ihan jännittää, saammeko raahata sinne Väyryselle kahdeksannen tuolin.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot