Mainos
Mainos

Professori ihmettelee kohua ulkopolitiikan vallanjaosta

Julkisoikeuden professori Ilkka Saraviidan mielestä ulkopolitiikka on noussut liian keskeiseen asemaan perustuslakien uudistamista koskevassa keskustelussa.

Saraviita pitää Turun Sanomien haastattelussa ulkopolitiikkaa tärkeämpänä muutoksena presidentin sisäpoliittisten valtaoikeuksien uudistamista ja erityisesti sitä, että presidentti kytketään hallituksen ratkaisuihin.
-Keskustelussa on aivan turhaan keskitytty ulkopolitiikkaan. Presidentin sitominen yleisesti valtioneuvoston esityksiin on minusta suurin muutos, sitten ulkopolitiikka, Saraviita sanoo.

EU vienyt ulkopolitiikan painoarvoa

Lapin yliopiston professori Saraviita perustelee kantaansa sillä, että Suomen ulkopoliittinen asema on muuttunut Euroopan unionin jäsenyyden myötä. Ulko- ja turvallisuuspoliittisia päätöksiä tehdään paljolti yhdessä muiden maiden kanssa.
-Suomen ulkopolitiikan johtovalta on menettänyt noin puolet merkityksestään. Emme ole enää yhden presidentin varassa, vaan kollektiivisessa ulkopolitiikassa, Saraviita arvioi.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme