Mainos

PTT: Maidon, leivän ja lihan hintojen lasku jatkuu

Ruoan hinnan lasku jatkuu, mutta hidastuu loppuvuodesta, ennustaa Pellervon taloustutkimus PTT. Esimerkiksi maidon, leivän ja lihan hinnat jäävät viime vuotta alhaisemmiksi, mutta yksittäisten tuotteiden hinnat saattavat nousta.

– Kova kilpailu ja runsas tuonti ovat vetäneet maitotuotteiden hintoja odotettua enemmän alaspäin, tutkimusjohtaja Kyösti Arovuori sanoo PTT:n tiedotteessa.

PTT:n mukaan Suomen kuluttajahinnat ovat kohoamassa ensi vuonna inflaatiota hitaammin. Makeisveron poistaminen hidastanee hintojen nousua.

Lisäksi PTT arvioi EU:n elintarvikeviennin kasvavan, mikä avaa uusia vientimarkkinoita. Esimerkiksi juuston kysyntä kasvanee, vaikka maitotuotteiden vienti muuten takkuaa edelleen. PTT ennustaa, että esimerkiksi lihajalosteiden ja myllytuotteiden vienti kasvaa.  


Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot