Mainos
Mainos

Puheenjohtajien arvopuheet julki! Touko Aalto täräyttää: "Jos yksi pilari puuttuu, kaikki murtuu”"

Uudistuneessa SuomiAreenassa seurataan tänä vuonna eduskuntapuolueiden puheenjohtajien pitämiä puheenvuoroja. Arvopuheessa puheenjohtajat pitävät itselleen tärkeästä arvosta puheen. 

Yllä: Rönnholm: "Aidosti sairaalla ei ole valinnanvapautta"

Maanantaina SuomiAreenan avajaispäivänä puoluepäivää viettävät Vihreät ja Sdp.

Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto sekä Sdp:n puoluesihteeri Anton Rönnholm kertoivat Huomenta Suomessa omien puolueittensa arvopuheiden teemat.

– Vastuu ympäristöstä ja vastuu tulevaisuudesta. On aivan selvä asia, että koko meidän päätöksenteon täytyy perustua kestävään kehitykseen. Se tarkoittaa sitä, että kaikki päätöksenteko on taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävällä pohjalla. Jos yksi pilari puuttuu, kaikki murtuu, Aalto kertoo teemastaan.

Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinteen puheessa teemana kello 16 on oikeudenmukaisuus.

– Kyse on oikeudenmukaisuudesta ja siitä, miten mennään erisuuntaan siitä, miten yhteiskuntaa on kehitetty viime vuosina. Oikeudenmukaisuuteen kuuluu esimerkiksi tasa-arvo työelämässä ja muualla, Rönnholm kuvailee Rinteen puhetta.

Puheiden jälkeen arvoista ovat keskustelemassa arvojohtajat ympäri yhteiskuntaa muun muassa arkkipiispa Tapio Luoma ja presidentti Tarja Halonen nähdään keskustelemassa SuomiAreena-viikon aikana.

Muiden puheenjohtajien arvot kerrotaan kahden erissä joka aamun tämän viikon aikana. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme