Mainos
Mainos

Puhemies pyytänyt lausunnot eduskunnan lisärakennuksesta

Eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen on pyytänyt kaikilta eduskuntaryhmiltä lausunnot eduskunnan uuden lisärakennuksen rakentamisesta.

Uosukainen kannattaa edelleen eduskunnan uudisrakennuksen ja siihen liittyvien puhemiehen edustustilojen rakentamista. Suurimpien eduskuntapuolueiden puheenjohtajien mielestä hanke vaatii lisätutkimuksia.

Eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen ja eduskuntaryhmien puheenjohtajat keskustelivat aamupäivällä kohua herättäneestä eduskunnan lisärakennuksesta.

Noin 300 miljoonan markanuudisrakennus aiotaan rakentaa pikavauhtia eduskuntatalon vieressä olevalle kesäravintola Pikkuparlamentin tontille. Rakennuksessa olisi muun muassa kansanedustajien avustajille työtiloja ja eduskunnan puhemiehelle laaja edustus- ja virka-asunto. Nykyinen puhemies pitää lisärakennusta puhemiehen edustustiloineen tarpeellisina. Uosukainen uskoo, ettei kuitenkaan enää itse ole rakennuksen valmistuttua vuonna 1999 eduskunnan puhemiehenä.

Kokoomuksen, demarien ja keskustapuolueen eduskuntaryhmien puheenjohtajien mukaan eduskunta tarvitsee lisätiloja, mutta mihin ja minkälaisia, sitä täytyy ensin tutkia. Puhemiehen edustusasuntoajatus ei vakuuta kokoomuslaisia, demarit eivät ota vielä kantaa ja kepulaiset pitävät ajatusta ylimitoitettuna.
(MTV3/Tarja Hakulinen)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme