Mainos
Mainos

Pullovesi loppui Nousiaisten kaupoista jo eilen – täydennyksistä ei vielä tietoa

​​​​​​​Nousiaisten S-Marketista ja K-Marketista kerrotaan, että pullotettu vesi loppui hyllyistä jo eilisiltana. Kivennäisvettä ja muita hapotettuja juomia on vielä saatavilla.

Kummallakaan kaupalla ei ole tiedossa, milloin täydennystä vesihyllyihin saadaan.

– Toivottovasti heti alkuviikolla saadaan lisää, mutta varmaa tietoa ajankohdasta ei ole, S-Marketista kommentoidaan tilannetta.

Molemmissa marketeissa ihmiset ovat suhtautuneet kauppojen vesivarastojen loppumiseen hyviin, vaikka kunnan tilanne herättääkin harmitusta.

Hanavettä voi käyttää keitettynä

Nousiaisten kunnan mukaan hanavettä voi käyttää ruoanlaitossa ja juomavetenä keitettynä. Kunta epäilee, että putkistoon olisi päässyt jokivettä vesijohdon vuodon korjauksessa kuluneen viikon alussa.

Kunnan saastuneesta juomavedestä annettiin yleinen vaaratiedote tänään, koska eilen otetusta vesinäytteestä tehtiin saastumiseen viittaava bakteerilöydös. STTn tietojen mukaan vatsatautiin on sairastunut yli 160 ihmistä.

Verkostoa kloorataan toistaiseksi ja ensimmäiset tulokset veden tilanteesta saadaan aikaisintaan tiistaina.

Nousiaisissa asuu reilut 4 800 ihmistä.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot